PRINKA

Loman lopuksi haimme Harrin kanssa Puolasta uuden kooikeerin pennun täyttämään Ettan jättämän tyhjän paikan.

Ystäväni Henna Palmunen on ahkera tutkimaan ulkomaisia kooikerikenneleitä ja hän löysi sopivan kooikeripentueen Puolasta aivan kreivin aikaan. Pennut olivat 6 vk ikäisiä ja viidestä nartusta oli vapaana yksi. Sain valita kahdesta pennusta. Valitsin  kuvien perusteella paremmin värittyneen ja vahvempirakenteisen pennun. Henna on nyt nimitetty pennun kummiksi ja se sai nimekseen Prinka Hennan ehdotuksen mukaan. Nimi Prinka on intialaista alkuperää ja merkitsee Beloved, Loving tai God´s Gift ja se on feminiininen nimi. Siis erittäin osuva nimi, kun vielä sen virallinen nimi on Czuprynka Bursztynowy Zakatek, niin Prinka on ikään kuin lyhenne virallisesta nimestä.

Prinkan emä  on Boney M z Plouznicke Staje ja isä hollantilainen kuvan kaunis Manusias Boris. Prinka on syntynyt 7.6.2013 ja oli Suomeen tullessaan 9 vk ikäinen.

 

Pennun hakumatka oli aikamoinen seikkailu, mutta lopulta kaikesta jäi kuitenkin hyvä muisto. Olin katsonut kartasta, että määränpäämme Wola Moravica sijaitsee noin 170km Varsovasta etelään ja sinne vie moottoritie lähes perille asti. Suunnittelimme siis, että lennämme aamukoneella Varsovaan, vuokraamme auton ja ajamme kasvattajan luo. Perillä meillä olisi aikaa 2-3 h tutustua pentuun, emoon ja kasvattajaan ja ehtisimme hyvin iltakoneella takaisin Suomeen. Viisas tyttäreni Salla kyllä ihmetteli kiireisen tuntuista aikataulua ja sanoi, ettei itse uskaltaisi tehdä noin tiukkaa aikataulua.

Jännitys alkoi jo lentokentällä, kun varattu vuokra-auto ei löytynytkään autotallista sieltä, missä sen olisi pitänyt olla. Noin 40 min etsimisen jälkeen se löytyi väärän vuokraamon alueelta. Varsovasta ulosmenotiellä oli liikenneonnettomuuden vuoksi mateleva jono ja ensimmäiseen 20 kilometriin meni aikaa lähes tunti. Kun vihdoin pääsimme kunnolla matkaan ja lähestyimme Radomin kaupunkia, alkoi navigaattori ( jonka vihdoin olin saanut toimimaan Puolassa) ohjata meitä oikealle ulos moottoritieltä. Emme ensin uskoneet, kun kartan mukaan olisi pitänyt vain ajaa suoraan läpi kaupungin. Navigaattori ei hellittänyt ja uskoimme lopulta, että se yrittää ohjata meitä ohitustielle ohi keskustan ja läksimme ajamaan sen ohjeiden mukaan. Tie johti läpi kapeiden kyläteiden pikku kylästä toiseen. Kylän raiteilla juoksenteli matalaraajaisia koiria, kanoja, vuohia, joten matka taittui tosi hitaasti. Aikamme ajettua aloin ihmetellä, miksei jo tulla ohitustielle. Tarkastin navigaattorista, mihin se oli meitä viemässä ja kauhukseni huomasin, että osoite oli aivan toinen, kuin minkä olin sinne kirjoittanut.

Valitsin uudelleen oikean osoitteen ja läksimme taivaltamaan kohti oikeaa määränpäätä läpi kylien. Matka keskeytyi välillä tietöiden vuoksi ja vähitellen alkoi stressitaso nousta, kun aika vaan riensi eteenpäin. Lopulta pääsimme perille ajettuamme  4,5 h matkaa joka oli tarkoitus taittaa 2,5 tunnissa. Perille päästyämme laskimme, että jos lähdemme varttitunnin kuluessa takaisin, olisi vielä realistisia mahdollisuuksia ehtiä iltakoneeseen. Vierailumme Prinkan lapsuuden kodissa oli siis törkeän kiireinen. Vastassa meitä oli ystävällinen omistajapariskunta, iloisen riehakas pentu ja luottavaisen ja avoimen tuntuinen Boney  emo. Monika esitteli kiireesti viralliset paperit miehensä tulkkaamana, maksoin pennun ja sain tarvittavat asiapaperit ja pentupaketin sekä suloisen pennun syliini. Pikaiset halaukset ja valokuvaukset pihalla ja sitten matkaan.

 

Harri lähti taas ajamaan ja Prinka kiipeili alkumatkan syliini, mutta pian se asettui jalkatilaan nukkumaan ja nukkui koko matkan lentokentälle asti. Moottoritiellä vauhti oli 140 km tunnissa ja silti oli epävarmaa ehtisimmekö koneeseen. Soitimme matkalla vuokraamoon ja sovimme, ettemme käy tankkaamassa autoa kiireen vuoksi, vaan maksamme polttoaineen autoa luovuttaessa. Kun vihdoin ymmärsimme, miten parkkihalliin ajetaan sisälle ja saimme auton luovutettua, oli aivan minuuttipeliä, ehdimmekö enää koneeseen. Pentu kantokassiin ja juoksujalkaa ohi turvatarkastusjonon. Portille oli matkaa noin 10 portin verran. Kuulimme, että Helsingin koneeseen kuulutetaan viimeisiä matkustajia. Kun ehdimme läähättäen perille, oli koneen lähtöön aikaa 5 min! ehdimme jo huokaista helpotuksesta, kun tyly virkailija kertoi, ettemme pääsekään koneeseen, koska lemmikin matkaa ei oltu maksettu! Voi väärinkäsitys ja hatarapäisyys! Olin varannut matkan puhelimessa, koska  lemmikin matkaa ei voi varata netissä  ja jälkeen päin jäi sellainen käsitys, että Prinkankin matka oli veloitettu luottokortilta, kuten meidänkin matka. Mutta eihän se niin ollutkaan, vaan minun olisi pitänyt maksaa se joko lähtiessä Helsingissä tai Varsovassa. Kyllä minä sitten lopulta muistin, että niin olisi pitänyt tehdä. Ei auttanut itku eikä hammasten kiristys, ei käteisen tarjoaminen eikä inhimillisyyteen vetoaminen. Emme päässeet koneeseen.

Kiire oli ohi. Laahustimme Finnairin palvelutiskille ja puolen tunnin odottelun jälkeen saimme paikat seuraavan aamun koneeseen. Lisämaksua veloitettiin 100€ ihmisistä ja tietysti se lemmikin paikka 40€. Söimme vielä iltapalaa lentokentällä, kun koko päivänä emme olleet juurikaan ehtineet syödä. Taksilla läheiseen hotelliin ja unten maille. Hotellissa oli kokolattiamatto, joten Prinka sai nukkua kylpyhuoneessa. Koko yönä ei kuulunut inahdustakaan ja aamulla meitä oli vastassa iloinen ja virkeä pentu, joka söi halukkaasti kaiken, mitä sille annettiin. Onneksi olin saanut kasvattajalta vähän penturuokaa mukaan, kun olin varannut sille vain parin aterian verran ruokaa matkan ajaksi.

Aamulla lentokentällä Prinkaa kiinnosti kaikki ohi kulkevat ihmiset, eikä se pelännyt hälinää ja vilskettä. Baarissa sille tarjottiin vettä ja ihailevia katseita. Kun sitä alkoi väsyttää se kömpi itse avoimeen lentokoppaansa nukkumaan. Koko lentomatkan se nukkui kopassaan tassut taivasta kohti. Unta riitti vielä kotimatkallakin omassa kopassaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkalla kävimme Kouvolassa agilityn piirinmestaruuskisoissa, jonne Silja toi Kelmin joukkuekisaa varten. Yksilökisaan emme ehtineet sattuneesta syystä. Prinka sai siis tuoreeltaan agilitytartunnan ja sillä oli hauskaa, kun sai kulkea sylistä syliin ja tutustua muutamaan koiraan mm Hilmaan. Kotimatkalla se tapasi vielä Kuillonkin, kun treffasimme kotimatkalla olleisiin Sallan ja Roopen.

 

 

Prinka on siis osoittautunut erittäin reippaaksi, avoimeksi, rohkeaksi ja tasapainoiseksi pennuksi. On vähän tuntunut huvittavalta, että kun ostaa pennun sitä näkemättä pelkän sukutaulun ja  valokuvien perusteella, saa sitten tälläisen mainion pakkauksen. Uskon, että saan siitä mukavan harrastuskoiran.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lempi ja Kelmi hyväksyivät pennun muutamassa päivässä. Alkuun ne pitivät murisemalla etäisyyttä, mutta kertaakaan ei ollut pelkoa, että ne olisivat oikeasti purreet pentua. Nyt menee jo rennosti ja Prinka roikkuu välillä Lempin hännnässä ja hyppii vasten Kelmiä. Leikkimään eivät vanhemmat koirat ole kuitenkaan alentuneet mokoman rääpäleen kanssa.

Sosiaalistaminen on sujunut kuin itsestään. Lähes joka päivä Prinka on saanut uusia koirakontakteja, kun olen käyttänyt asiakkaita hyväkseni. Rokotukseen tulevat pennut ovat leikkineet pihalla Prinkan kanssa. Automatkoilla Prinka on jo kuin vanha tekijä ja kaupungilla se on käynyt pari kertaa. Aksatreeneissä ja rally-tokotreeneissä on hauskaa, kun saa leikkiä ja juosta muiden koirien kanssa.

 

 

 

 

 

Prinka on ollut mukana myös metsässä ja tutustunut veteen Kelmin uimareissuilla. Siljan kissaan on käyty totuttelemassa pari kertaa ja sitä jatkamme edelleen. Kerran kävimme 6- tien ja junaradan välisen pyörätien laidalla totuttelemassa pyöräilijöihin, rullaluistelijoihin, junan ääneen ja 6- tien meteliin. Kaikkeen se suhtautui kuin vanha tekijä ja tutki innokkasti ympäristöä mitään pelkäämättä. Espoon rally-tokokisamatkalla kävimme Sallan luona kyläilemässä. Kuillon kanssa oli raisut veto- ja painileikit ja ulkona Prinka sai tutustua pikkulapsiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään aloitamme pentukoulun Koirakoulu Nuuskussa, kuten teimme Ettankin kanssa. Siellä saamme hyvän alun yhteistyölle ja lisää pentukavereita. Tärkeä sosiaalistamisaika 3-14 vk on parhaillaan menossa ja aion käyttää sen hyödykseni. Jostain luinkin, että pennun tulisi 14 ikäviikkoon mennessä tutustua 14 koiraan, 14 ihmiseen,14 ympäristöön, että se ehtisi tottua riittävästi elämän erilaisiin ilmiöihin, joihin sen aikuisenakin tulisi suhtautua ilman ohgelmia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

NIILO ON POISSA, MUTTA ELÄMÄ JATKUU NUORISSA

Kesän mittaan sain seurata facebookissa 14- vuotiaan Niilon ( Milfeddyg Ffawd  s. 7.5.1999) kesätouhuja. Niilo oli vielä ikäisekseen pirteä ja nautti kesän riemuista täysin siemauksin. Oli kuvia Niilosta vedessä kahlaamassa ja juoksemassa ruohikossa. Tammikuussa tehty kasvainten poistoleikkaus antoi Niilolle lähes 8 kk lisää laadukasta elinaikaa.

Mutta sitten tuli nopea romahdus. Niilon kunto heikkeni muutamassa päivässä ja jalat eivät enää tahtoneet totella. Oireet viittasivat vakavampaan ongelmaan kuin ohimenevään vestibulaarisydroomaan, joten päätimme yhdessä Ritvan ja Minnan kanssa, että on parempi laskea Niilo koirien taivaaseen 18.8.2013.

Niilo oli upea welshiuros ja sai viettää rikasta koiran elämää koko elämänsä. Näyttelyuralla se saavutti kansainvälisen-, Suomen-, Latvian-, Venäjän- ja Portugalin muotovalion arvot. Lisäksi se on Juniori maailmanvoittaja 2000, Baltian voittaja 2001 ja Latvian voittaja 2001.

On harmillista, että tämä hienoluonteinen ja terve uros ei ehtinyt saada jälkeläisiä.

 

 

 

 

 

 

 

Vanhusten siirtyessä sateenkaarisillalle nuoret jatkavat touhujaan ja elämä jatkuu.

KERTTU SORSASTAMASSA

Kaisalta tuli viesti ja kuva Kertun sorsastusretkeltä. Veneessä istuu tyyriinä Kerttu ja sen noutama sorsa. Ahkera harjoittelu on siis tuottanut tulosta ja sorsat noudetaan jo perille asti.

 

SOHVIN ASTUTUS

Sillä aikaa, kun lomailimme lapissa, olivat Silja ja Virpi Sohvin kansaa astutusmatkalla Ruotsissa. Tuloksena oli onnistunut astutus 6.-7.8., joten pentuja toivon mukaan on odotettavissa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Tiineys varmistuu syyskuun ensimmäisellä viikolla tehtävässä ultraäänitutkimuksessa.

Kuten pentuesivulla kerrotaan tulevien pentujen isä on komea, iloinen ja kiltti ruotsalaisuros ”Albin”  eli Smörsoppens Ardbeg.

Silja ehkä kertoilee enemmän astutusmatkasta ja Albinista täällä blogissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

LOMAILUA LAPISSA elokuussa

Pitkän loman kaksi viimeistä viikkoa lomailimme lapissa. Heinä- elokuun vaihteessa ajelimme Utsjoelle lohia soutamaan. Kelmikin pääsi matkaan mukaan ja Lempi jäi Siljan ja Sallan hyvään hoitoon. Vanhukselle pitkä automatka olisi ollut liian rankaa ja oli onni, että se sai olla kotona tutuissa ympyröissä. Loman alussa Lempi oli yhden viikonlopun Kopinsalmen koirahoitolassa ja se oli sille rankka kokemus. Hoitola on oikein siisti ja hyvin suunniteltu ja henkilökunta on työlleen omistautunutta ja ystävällistä. Siitä huolimatta koira-mummo ei osannut ottaa  vieraassa paikassa rennosti. Se oli haukkunut äänensä käheäksi eikä kai nukkunutkaan riittävästi. Ruoka onneksi oli sentään maistunut. Hoitajat olivat parhaansa mukaan käyneet Lempiä rapsuttelemassa ja viihdyttämässä, mutta eihän kaikkea aikaa voi yhdelle hoidokille antaa. Kotiin tultua Lempi oli niin uupunut, että takajalat suorastaan hoiperteli sen kömpiessä omalle petilleen. Kotiin päästyään se nukkui lähes taukoamatta noin vuorokauden ja sitten kaikki oli taas hyvin. Oikea teräsmummo!

Utsjoella majailimme Tenojoen törmällä neljä päivää. Vastarannalla oli Norja ja alapuolella rauhallisesti virtaava Teno.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harri souteli lohta joka päivä ja minäkin olin mukana parina päivänä. Heti ensimmäisellä soutuvuorolla perhoon tarttui 3,6 kg lohijalka! Se oli aika vaikuttava kokemus. Vähän kävi lohiparka sääliksi, mutta kyllä olimme molemmat ylpeitä saaliista. Vaikka lohensoutu olikin sekä minusta että Kelmistä mielenkiintoista niin en kuitenkaan ihan vielä syttynyt lajille kokonaan. Kaipasin enemmän toimintaa ja kolmena päivänä kävelimme  Kelmin kanssa tunturissa maisemia katselemassa. Siellä mieli lepäsi hiljaisuudessa ja avarissa maisemissa. Ja keho virkistyi tunturijärvessä uidessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Utsjoelta ajelimme Nuorgamista Norjan puolelle, jatkoimme pitkin Varanginvuonon vartta ja palasimme Suomen puolelle Näätämöstä, jossa ihailimme, kun lohet nousivat Näätämöjokeen. Meri Varangin vuonossa oli häkellyttävän turkoosia ja vuoret Norjan puolella korkeita ja paljaita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Inarin kautta ajelimme kohti Kuusamoa ja kävimme katsastamassa Karhunpesäkiven.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisen lomaviikon vietimme rennosti Kuusamon mökillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sielläkin piti tietyisti kalastaa. Uistimeen tarttui pieni taimen, joka laskettiin takaisin järveen. Ettei aika olisi käynyt pitkäksi, laskimme 4 muikkuverkkoa sillä seurauksella, että loppupäivä meni muikkuja päästellessä, siivotessa, savustaessa, paistaessa ja pakastaessa. Saalista tuli 8-9 kg.

 

 

 

RALLY-TOKOA

Kesäloman ensimmäisen viikon päätteeksi suuntasimme Lempäälään Kelmin toiseen rally-tokon avoimen luokan kisaan. Kisamenestys oli taas loistava. Kelmi voitti avoimen luokan 94 pisteellä!

Kisoissa tapasimme myös Taru-Marin, joka osallistui kisaan sekä Severillä että Siruklla. Severin kisa oli vasta ensimmäinen virallinen kisa. Molemmat saivat hyväksytyn tuloksen.

Vietimme viikonlopun muutenkin lomailun merkeissä. Lempäälässä kävimme Bella Belleza´s kennelissä tervehtimässä Kelmin tytärtä  Cindyä ja sen emoa Bellaa sekä naapurissa asuvaa Cindyn pentua Dellaa sekä tietysti Merviä miehineen. Kaikki koirat tulivat hienosti toimeen keskenään. Cindy sekä  Bella ovat todella miellyttäviä luonteeltaan ja Mervi on opettanut niille hyvät käytöstavat. Cindyn tytär Della oli pieni ja sievä kooikerityttö ja luonteeltaan iloinen ja vilkas. Olisi mukava nähdä sitä myös näyttelyissä.

Seuraavana päivänä  ajelimme Hyvinkään, Mäntsälän ja Askolan kautta kotiin ja kyläilimme matkalla Harrin siskon Tuulan ja äitinsä luona sekä ystäväni Maaretin luona. Pienestä harrastus – ja lomareissusta jäi lämminhenkinen ja iloinen muisto.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kelmin kolmas ja viimeinen avoimen luokan rally-tokokisa käytiin Espoossa 24.8. Siellä ei pistesaaliilla voi kehua, mutta 77 pistettä riitti kuitenkin hyväksyttyyn tulokseen. Kolmas hyväksytty tulos merkitsi siis siirtymistä voittajaluokkaan ja samalla saimme RTK2 koulutustunnuksen.

Nyt on tullut todistetuksi, että rally-tokokin voi olla herkkä laji. Kelmille on ilmaantunut viime aikoina eräänlaista liiallista herkkyyttä ohjaukselle. Liekö agilityn perua vai muuten vaan harjoituksen myötä Kelmi lukee vartalo-ohjausta erittäin herkästi. Se tulkitsee pienenkin hartioiden kumartamisen koiraan katsoessa maahanmenomerkiksi. Tästä johtuen saimme kolmella kyltillä virhepisteitä, kun Kelmi putosi makuulle, vaikka sen piti istua. Videolta huomaa, että koiraan katsoessani koiran puoleinen olkapää kumartuu alaspäin. Tämä asia tuli esille jo viime viikon treeneissä ja  kisatilanteessa Kelmi tuntuu olevan vieläkin herkempi kuin treeneissä.

Nyt alamme harjoitella voittajaluokan liikkeitä ja hiomme varmuutta jo opittuihin liikkeisiin. Olen ilmoittanut Kelmin Vantaan kisoihin 15.9. eikä vielä ole kokeiltukaan voittajaluokan uusia liikkeitä. Vähän siisi pitää kiirettä. Onneksi voittajaluokassakin osa liikkeistä on vanhoja tuttuja.

 

Pian kesä mennyt on 26.8.2013

Kesä on mennyt vinhaa vauhtia, eikä blogille ole tahtonut löytyä sopivaa aikaa pitkään aikaan. Kirjoittelun aiheita kyllä on ollut. Mutta ei kai se haittaa, vaikka kertoilen niistä näin jälkikäteen. Tuntuu jotenkin sopivaltakin koota taas yhteen tapahtumia, kokemuksia ja muistoja menneestä kesästä.

Kesään mahtui monenlaista touhua ja harvinaisen pitkä kesäloma. Ensimmäisen kerran yrittäjänä pidin kokonaista 4vk kesäloman. Ja kyllä se teki hyvää. Työasiat  nollautui ja nyt on taas virtaa jatkaa mielenkiintoista työtä lemmikkien parissa.

Loma oli mieleenpainuva ja täynnä erilaisia kokemuksia. Monenlaista ehdittiin touhuta niin koiraharrastusten parissa kuin ihan uusien kokemustenkin äärellä.

Kelmi on jatkanut rally-toko kisoja ja noussut voittajaluokkaan, agiradoillakin on jo SM-nollatili avattu. Milfeddyg- kennel on saanut uuden kasvattajan – Siljan ja uusia pentujakin toivottavasti odotellaan syntyväksi lokakuussa. Loman lopuksi hain uuden perheenjäsenen Puolasta – pikkuisen Prinka kooikerin. Siitä on varmasti paljon iloa tulevina vuosina. Uusia pentuja tulee ja vanhat poistuvat kukin vuorollaan. Nyt oli Niilo welshin vuoro.

Seuraavassa tarkemmin näistä asioista.

 

 

Uusi kasvattaja Milfeddyg-kennelissä

9.8.2013

Kennelliitolta tuli ilmoitus, että hakemus kennelnimen haltijoiden muutoksesta on hyväksytty, joten elokuusta lähtien Milfeddyg kennelnimellä on kaksi haltijaa: Liisa ja Silja.