Kelmin nollatilanne

Viikonloppuna kisattiin omissa kisoissa. Kaksi rataa sekä lauantaina että sunnuntaina. Ne oli ensimmäiset kisat ilman Ettaa. Olin päättänyt, että elämän tulee jatkua, vaikka vaikealta tuntui jo ilmottautuminen.

Pystyin kuitenkin keskittymään ja virittymään hyvin ensimmäiselle radalle. Kelmi juoksi jokseenkin mukavaa vauhtia ja puhtaasti. Tuloksena puhdas nolla ja viides sija. Kelmin etenemä oli 3,52m/s. Maalissa oli tunteet pinnassa ja itkin yhtä aikaa ilosta ja surusta. Toiselle radalle en saanut enää Kelmiä syttymään yhtä hyvään vauhtiin ja rytmi oli hakusessa. Tuloksena hylky. Tuija Kokkosen radat oli mukavan virtaavia ja sopivan vaikeita.

Sunnuntaina tuomarina toimi Pertti Siimes. Kelmi taitaa olla vieläkin vähän ”eksyksissä” Ettan puuttuessa joukosta. Kelmi nimittäin selvästikin pelkäsi isokokoista ja parrakasta Perttiä, joka agiradalla seisoi alkusuoran päässä lähellä puomin kontaktia. Kelmi jäi puomin päälle seisomaan ja käveli hitaasti alakontaktille. Sitä pelotti tulla kohti Perttiä. Sain sen vihdoin houkuteltua pois kontaktilta ja seuraavaksi se hohhaili putken suulla. Lopulta kiellon jälkeen sain Kelmin menemään putkeen. Putken jälkeen matka jatkui pois päin Pertistä niin Kelmikin sai vähän vauhtia töppösiin. Rytmi oli kuitenkin aivan hakusessa ja loppumatkasta tuli vielä hylky Kelmin ohjautuessa väärälle puolelle estettä.

Hyppyradan lähtölinjallakin Kelmi tuijotteli peloissaan tuomari-Perttiä. Sain siihen kuitenkin kontaktin ja rauhoittelin poikaa. Alku meni varovaisen hitaasti, kunnes pääsimme ohi tuomarin. Loppu meni kohtalaisen mukavaa vauhtia ja tuloksena nollarata 4,4s yliajalla. Sijoitus 4. Pertin radat olivat myös tosi  miellyttävät. Radat olivat virtaavia ja luonnollisen oloisia. Sekaan oli kuitenkin piilotettu riittävästi tarkkuutta vaativia kohtia.

Viikonlopun saldo oli siis yksi ”oikea nolla”, yksi yliaikanolla ja kaksi hylkyä. Yhteensä SM- kisoihin vaadittavista 7 nollasta on nyt kasassa 5 kpl.

Kevään suunnitelmissa on kisata kohtuullisesti. SM nollat tulevat jos ovat tullakseen, ne eivät ole varsinaisesti tavoitteena. Kisaamista on tarkoitus jatkaa Kelmin ehdoilla sen verran, että tuntuma lajiin säilyy. Myös rallytokoa aletaan taas treenata ja käydään kevään mittaan jossain kisoissakin.

 

ETTA 30.10.2010 – 24.3.2013

 

 

On ollut vaikeaa aloittaa tämän artikkelin kirjoittamista. Aihe on edelleen kipeä kuin avoin haava. Samalla se kuitenkaan ei jätä rauhaan ja tiedän että asiasta kirjoittaminen ja puhuminen auttaa surutyössä. Ei siis muuta kuin härkää sarvista. Tämä artikkeli olisi aikajärjestyksessä pitänyt kirjoittaa ennen näyttelyuutisia, mutta en siihen vielä pystynyt. Helpompi oli aloittaa iloisista asioista. Niitähän tässä blogissa on enimmäkseen ollutkin. Ja niin piti Ettan kanssa jatkua vielä monta monta vuotta, mutta toisin kävi.

 

Menetin rakkaan ja ainutlaatuisen Ettan kesken parhaimman loman. Kun otin tuon yllä olevan kuvan Levillä illalla 23.3., en voinut aavistaa, että muutaman tunnin kuluttua Ettaa ei enää ole. Kynttilöiden  valo heijasti Ettan silmiin tähdet kuin ennustaen tulevaa.

Aamuyöllä 24.3. minun jo nukkuessa miesystäväni Harri oli  vielä mökin terassilla. Kelmi ja Etta kuulivat  lähestyvän taksin turbon kiihdytysäänen ja syöksyivät varoittamatta suoraan auton eteen lumipenkan takaa. Kelmi väisti auton kuin ihmeen kaupalla, mutta Etta törmäsi pää edellä auton etukulmaan ja kuoli heti. Harri tuli herättämään minut ja pyysi  tulemaan ulos. En voinut uskoa todeksi, että rakas koirani, joka hetki sitten leikki vierelläni, makasi nyt kuolleena tiellä. Järkytys oli lamaannuttava ja luulin näkeväni painajaista. Kelmi tärisi vierelläni, kun pidin sylissäni vielä lämmintä pientä koiraani ja itkin lohduttomana sen pehmeään turkkiin.

Ettan menetys heitti varjonsa loppu loman päälle vaikka yritimme etsiä päiviin iloakin ja nauttia lomasta. Hiihdimme tai laskettelimme kuitenkin joka päivä ja aurinko loisti täydeltä terältä koko viikon. Kelmi oli kovin hiljaista poikaa koko loman ajan. Se enimmäkseen lepäili ja haki meidän läheisyyttä. Hiihtolenkillä se kuitenkin innostui juoksemaan.

 

Loppu viikko meni ikään kuin shokissa ja suru tuli täydellä teholla päälle vasta kotiin palattua. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun kotona kaikki Ettan lelut lojuivat lattioilla ja odottivat leikkijää. Meni muutama päivä, että kykenin korjaamaan lelut pois. Pesukoneeseen ja varastoon odottamaan uutta leikkijää. Kelmille ja Lempille riittää aivan muutama lempilelu. Raskasta tämä aika on ollut Harrillekin, joka joutui tapahtuman keskelle ja näki kaiken eikä voinut sille mitään.

Onnettomuudesta on nyt kulunut 3 vk ja alkaa tuntua siltä, että tästä saattaa selvitäkin elämään. Vieläkin hiljaisina hetkinä tai jonkun muiston herättämäna tuo järkyttävä hetki palaa mieleen ja suru ottaa vallan. Näinä viikkoina olen ollut mielettömän väsynyt. Työpäivän lisäksi en ole jaksanut tehdä mitään ylimääräistä ja koko kroppa on ollut jumissa. Käänne parempaan oli tämän viikon lopulla, kun Ettan ruumis lähti tuhkattavaksi Suomen eläintuhkaukseen. Siihen asti oli ahdistavaa ajatella, että Ettasta oli jäljellä vain jäätynyt möykky muovipussissa ja se makasi kellarin pakastearkussa. Muutaman viikon päästä Ettan ruumis palaa valkoisessa puu-uurnassa ja saamme haudata sen kotipihan laitaan iso-iso-isomummon Piskun viereen.

Osa surutyötä on ollut peruuttaa ilmoitetut näyttelyt, agikisat, mejäkoe, poistaa kotisivuilta maininta pentusuunnitelmista, ilmoittaa pentukyselijöille, ettei mitään pentuja tule, merkitä Kennelliiton sivuille omakoiraan Etta kuolleeksi. Raskasta, mutta samalla terapeuttista oli tuomaroida LAU:n epävirallisissa kisoissa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun kooikeri Inka tuli radalle; pokka petti ja kyyneleet virtasi valtoimenaan. Se oli niin tutun oloista menoa. Tänä viikonloppuna ensimmäinen agikisa ilman Ettaa oli myös askel eteenpäin. Lauantaina Kelmi juoksi siistin nollaradan alle ihanneajan. Maalissa itkin yhtä aikaa ilon ja surun kyyneleitä. Niin rinnakkain ilo ja suru elämässä kulkevat.

Näiden kolmen viikon aikana läheiset ja ystävät ovat antaneet merkittävää tukea surun keskellä. On ollut lohduttavaa huomata, että niin monet ymmärtävät kuinka paljon koiran menettäminen voi sattua. Mutta onneksi niin monet ovat muistanet myös vakuuttaa, että kun suru on surtu loppuun, kauniit muistot jäävät ja elämä jatkuu eteen päin, vaikkakaan ei entisellään.

Ja niitä kauniita ja iloisia muistoja Ettasta riittää lyhyen elämänsä alusta loppuun asti. Viimeisenä ja päällimmäisenä ovat nuo pari päivää, jotka ehdimme olla kaikki yhdessä Levillä. Etta hyväksyi heti Harrin ja oli mökillä heti kuin kotonaan. Lelut saivat kyytiä ja innokkaat silmät odottivat, että mitä kivaa seuraavaksi tehdään. Kävelylenkillä Etta hyppi tapansa mukaan lumipaakkujen perään lumipenkan päälle ja murskasi niitä etutassuillaan nuijimalla ja odotti taas uuden paakun lentämistä. Kelmi käveli arvokkaana ja hymisteli partaansa, että hassu pentu. Hissiaseman baarissa molemmat koirat keräsivät ihailevia katseita. Kausityöntekijöiden tullessa ihailemaan niitä Etta viihdytti heitä tempuillaan ja äänteli niin, että luuli sen ryhtyvän puhumaan. Tytöt nauroivat sen tempuille ja olivat ihastuksissaan. Elämässä kaikki oli silloin kohdallaan.

Kaikki koirat ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja tärkeitä, mutta Etta oli aivan erityisellä tavalla juuri sellainen koira, josta olen aina uneksinut.  Sen olemus oli täynnä toimintatarmoa ja elämäniloa. Heti aamusta alkaen se oli vinkulelu suussa valmis leikkiin, työhön ja elämään. Se tarjosi heti tilaisuuden tullen toimintaa, mutta osasi myös rauhoittua ja olla kotonaan missä vain, jos sille niin kerrottiin. Sen hermorakenne oli paineen kestävä. Se oli monipuolisesti lahjakas. Oli sitten kyseessä agility, rallytoko, jäljestys, temppujen teko tai näyttelyissä esiintyminen, oli se heti täysillä mukana ja oppi kaiken nopeasti. Se rakasti kaikkea yhdessä tekemistä ja sen koko olemus oli täynnä räjähtävää voimaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lyhyen elämänsä aikana Etta ehti näyttelysaralla saavuttaa Suomen muotovalion arvon, voittaja 2012 tittelin, Liettuan voittaja 2013-tittelin ja yhtä CACIB:ia vaille kansainvälisen valion arvon. Agilityssa se nousi kolmessa kuukaudessa kolmosluokkaan ja sillä saralla sillä oli loistava tulevaisuus. Ensimmäisessä ja ainoaksi jääneessä mejäkokeessa se sai ykköstuloksen lupaavalla arvostelulla. Spanielien taipumuskokeen se selvitti ensimmäisellä yrittämällä. Ensimmäisessä ja viimeisessä rallytoko-kisassaan se sai loistavat pisteet. Jalostukselle  sillä olisi ollut paljon annettavaa. Sen luonne ja terve rakenne olisi ollut jatkamisen arvoista. Olin suunnitellut astuttaa Ettan toukokuussa odotettuun juoksuun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken tarmokkuuden vastapainoksi se oli hellyttävä sylikoira. Hyvällä itsetunnolla varustettuna se ei kysellyt, saako tulla syliin, vaan se muitta mutkitta hyppäsi syliin tai viereen. WC:ssäkin  se tuli antamaan vessahalin; hyppäsi vasten ja kietoi etutassut kaulan ympärille ja painoi päänsä vasten poskea.

Etta eli elämänsä täysillä ja iloiten siitä koko  sydämestään. Se opetti omalla tavallaan meille ihmiselle, että elämä on tässä ja nyt ja siitä tulee nauttia juuri nyt, eikä joskus paremmalla hetkellä.

Suru hellittää vähitellen otettaan ja laimenee uuden pennun odotukseen. Haaveilen Ettan siskosta, puolisiskosta tai kuitenkin jostain kooikerin pennusta. Etta jatkaa elämäänsä sateenkaarisillan toisella puolella ja aina minun sydämessäni. Toista samanlaista koiraa ei voi enää tulla.

 

Ettan motto olisi voinut olla: Elä jokainen hetki, niin kuin se ei koskaan palaisi. Sillä juuri sitä elämä on: ainutkertaisia ohikiitäviä hetkiä.

Vili Liperissä 7.4.

Vili aloitti vuoden näyttelyt Liperin ryhmänäyttelyssä. Tuomarina Pekka Teini

 

Vilin arvostelu:

Mittasuhteiltaan oikea, rotutyypiltään erinomainen uros, todella kaunis pää ja hieno ilme, hyvä rakenteinen runko

normaalit kulmaukset, turkissa hyvä laatu, liikkuu hyvällä askelpituudella, edestä vielä hieman löysästi, väistää tänään tuomarin kosketusta.

 Laatuarvostelu EH johtui tuosta tuomarin väistämisestä. Tyypillistä nuorelle urokselle, että pupu saattaa yllättäen hypätä pöksyyn. Nyt kun sen tietää niin lisää harjoitusta ja uusiin kehiin. Vilillähän on jo yksi serti plakkarissa viime keväältä.

Hilman ensimmäinen serti

Lappeenrannan koiranäyttely kuuluu perinteisesti pääsiäiseen.

Tänä vuonna näyttelyyn osallistui 8 Milfeddyg welshiä; 4 veteraania ja 4  vajaa 2- vuotiasta R-pentua. Koko welshijoukosta noin kolmasosa oli Milfeddyg-kasvatteja. Kooikerikehässä loisti Kelmi.

Tulostaso oli oikein mukava:

Milfeddyg Llewpart  ”Tikru”    vet eri/1, SA, PN1, VSP

 

Milfeddyg Rhuddin ” Hilma”    käy eri/1, SA, PN2, SERT

 

Milfeddyg Lleban ”Hertta”       vet eri /2, SA, PN3

Milfeddyg Geneth  ”Jassu”        vet eri/3

Milfeddyg Llafant  ”Ruusu”      vet eri/4

Milfeddyg Rhosyn ”Helmi”       avo  eri/1

 

Milfeddyg Rheibus  ”Kerttu”    nuo eh/1

Milfeddyg Rhadlon ”Dobi”        nuo h/1

 

Milfeddyg kasvattajaluokka oli rotunsa paras ja sai kunniapalkinnon. Isossa kehässä ei enää sijoituksia tullut.

Siljan riemulla ei ollut rajaa, kun Hilman serti varmistui. Riemuhyppelyissä Silja kompastui mattoon ja nyrjäytti nilkkansa  niin pahoin, että piti kutsua ensiapuryhmä paikalle laittamaan jäitä nilkkaan. Jatkohoitona lepoa ja Panun antamaa hoitoa.

Ja kyllä Hilma sertinsä ansaitsikin! Lennokaat vapaat liikkeet ja iloinen esiintyminen. Kaikki Kasvatit esiintyivät reippaasti edukseen ja arvostelut ennustavat hyvää tulevaisuutta. Dobikin ylitti itsensä; se joutui ensimmäiseksi trimmaukseen ja halmpaiden katsomistreeniin ja sitten vaan Siljan ohjaamana kehään. Pientä jännitystä näkyi seistessä, mutta muuten Dobi esiintyi kuin vanha tekijä. Lisää treeniä ja vähän aikaa, niin tuloksia alkaa ropista.

Kelmi oli ROP veteraani ja ROP. Vastassa oli kaksi nuorempaa urosta. Ihana pappa se vaan jaksaa olla ryhdikäs.

 

Etta puuttui joukosta.