Pentujen tiet eroaa

Oma urakkani pentujen kasvatuksessa on toisaalta päätöksessään ja toisaalta vielä vaiheessa Killen oleskellessa täällä pentukodissa  huhtikuun lopulle. Uusilla omistajilla on intensiivinen pentuvuosi vasta alkamassa. Täytyy myöntää, että  olo on haikea, vähän surullinen, tyhjä ja samalla helpottunut samaan aikaan.

Pentujen syntymästä lähtien neljä ensimmäistä viikkoa meni odotellessa, että milloin ne pentuset alkaa varsinaisesti elää. Kaikki meni niin täydellisen hyvin, että saatoin vain nauttia ja seurata kauniita palleroita ja ihastella Prinkan toimintaa emona. Minun tehtäväksi jäi ruokkia emoa, pitää pentulaatikko siistinä, mikä sekään ei ollut vaikeaa Prinkan hoitaessa siivouksen ja totuttaa pennut minun käsittelyyn.

Sen jälkeen alkoi neljän viikon intensiivinen jakso: pentujen ruokkimista 4 x pv, siivousta, pentujen kanssa leikkimistä ja käsittelyä, siivousta, vieraiden vastaanottamista, siivousta, pentujen ulkoilutusta monta kertaa päivässä, siivousta. Kaksi viimeistä viikkoa pidin lähes kokonan lomaa töistä ja keskityin pentujen kanssa touhuamiseen.

 

Yksi tärkeä osa pentujen kasvatuksessa on sosiaalistaminen eli totuttaminen uusiin asioihin. Neljä ensimmäistä viikkoa elimme rauhallista elämää kotona ja pyrin antamaan Prinakalle hyvät puitteet hoitaa pentuja rauhassa. Sen jälkeen aina luovutukseen asti pyrin järjestämään pennuille paljon kontakteja vieraisiin ihmisiin ja asioihin. Neljän viimeisen viikon aikana meillä kävi 33 kertaa vieraita, ja niistä 9 kertaa oli mukana myös lapsia. Kolme kertaa pennut pääsivät autoajelulle, kerran kauppakeskukseen ja kerran ”pentutestiin” vastaanotolle. Kotona totutin niitä aktiivisesti erilaisiin ääniin : astioiden kolistelua, kodinkoneiden melua, vinkulelujen ääniä asteittain koventaen, kiljahtelua, yskimistä, kovaäänistä naurua, karjahtelua, tömistelyä, koirien haukkua. Soitin  ”Hui kauhistus”-levyä, joka sisältää sadetta, tuulta, ukkosta, ilotulitusta, ammuntaa. Tätäkin soittelin lähes päivittäin kovenevalla volyymilla. Kaikesta ennakoinnista huolimatta pääsivät pennut kerran 5 vk ikäisenä  säikähtämään aika pahasti  vieraan ihmisen taholta tullutta voimakasta vinkaisua. Ahkeralla työllä tämäkin pelkokokemus saatiin selätettyä siedättämällä ja vastaehdollistamalla.

 

 

 

 

 

 

 

Ja kyllä tämä kannatti. Uusista kodeista on tullut vain tyytyväisiä uutisia ja kotona kasvava Killekin on oikein reipas poika. Uusien omistajien on syytä muistaa, että tämä oli vasta alkua. Sosiaalistamista tulee jatkaa aktiivisesti yli vuoden ikäiseksi asti ja tietenkin vahvistaa koko koiran eliniän. Takapakkia saattaa olla odotettavissa murkkuiässä vähän alle vuoden ikäisenä, mutta pentuna tehty huolellinen työ kantaa yli tämänkin vaikean jakson. Herkin jakso on menossa parhaillaan 10 vk ikään asti. Siihen asti on syytä varjella pentu pahoilta säikähdyksiltä ja tarjota sille runsaasti positiivisia kokemuksia maailmasta. Tärkein sosiaalistamisaika jatkuu 16 vk ikään asti.

Killen kanssa totuttelu uusiin asioihin jatkuu pentukodissa vielä huhtikuun lopulle, jolloin Ruotsin vientivaatimukset täyttyvät. Meillä on tiedossa kaikenlaista hauskaa ja hyödyllistä tekemistä kevään kuluessa. Parin viikon kuluttua matkustamme porukalla Saariselälle hiihtelemään. Pääsiäisenä Kille pääsee toisen kerran Lappiin mökkeilemään. Sinne menemme lentäen isojen koirien jäädessä hoitoon. Huhtikuussa Kille ja Zelda aloittavat koirakansalaistaitojen opiskelun koirakoulu Nuuskun pentukurssilla.  Siellä on luvassa myös leikkiä ikätovereiden kanssa. Zeldan ja muutaman muunkin nuoren koiran kanssa jatkamme tapaamisia leikin parissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Prinkan pentujen tulevaisuuden suhteen minulla on turvallinen olo. Kaikille pennuille löytyi parhaat mahdolliset kodit, joissa ne saavat viettää kooikerille sopivaa koiran elämää.

Ensimmäisenä omaan kotiin lähti vikkelä ja rohkea Zelda. Zeldan uusi koti on vain alle 10 km päässä meiltä maaseudulla. Zeldan perheeseen kuuluu isäntäpari Jannen ja Lauran lisäksi pikku tyttäret Auroora ja Alisa sekä kissa. Zeldalla on edessä varmasti aktiivinen elämä. Aika näyttää, aloitetaanko myös jotain virallisempaa harrastusta.

 

Toisena lähti rento ja iloinen Noah Essin matkaan Tampereelle. Essillä oli jo ennestään kooikeripoika Zito, jonka jälkiä Noah varmasti seuraa agilitykentillä ja näyttelyissä.

 

Muutama päivä myöhemmin seuraava lähtijä oli suloinen Rina, joka matkasi Porvooseen Tiinan ja Erikin perheeseen. Rinan uudessa kodissa on koirakaverina bordercollie ja lasten perheissä on myös useampi koira, joten kavereita Rinalla riittää. Rinan varalle on tulevaisuudessa suunniteltu rally-tokoa, kaverikoirailua sekä näyttelyitä.

 

Neljäs muuttaja oli energinen ja reipas Tino. Tinon uusi koti on Muuramessa Brandtin pariskunnan luona. Tinon kanssa ei elämä varmasti käy tylsäksi, sen verran energinen tuo ruskea poika on. Tino varmaan pääsee paljon retkeilemään ja mökkeilemään ja mahdollisesti myös jäljestämään. Toivottavasti näemme senkin näyttelykehissä.

 

Pyrin pitämään kaikkiin perheisiin yhteyttä ja toivon, että yhteydenpito jatkuu molemminpuolisena. Ensimmäinen tapaaminen koko joukolla ( Killeä lukuun ottamatta) on toukokouussa Lappeenrannassa. Suomen Kooikerhondje ry järjestää silloin pentujen ja nuorten koirien harrastepäivän Lappeenrannan agilityurheilijoiden hallissa. Luvassa on hauskaa yhdessä oloa. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua agilityn, rally-tokon, arikitottelevaisuuden ja näyttelykoulutuksen alkeisiin ja kokeilla näitä lajeja oman koiran kanssa.