Rally-toko piirinmestaruuskilpailut

Rally-tokon kymenläänin kennelpiirin PM-kisat käytiin Kouvolassa 9.10.

Sekä Kelmi että Prinka osallistuivat yksilökisaan mestariluokassa ja lisäksi Kelmi kilpaili toisessa Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen joukkueessa Prinkan ollessa varakoira.

Tuomari Hannele Pirttimaa oli laatinut mestariluokkaan  sopivan vaativan ja mukavan tuntuisen radan. Pidin erityisesti siitä, että siinä oli sekä putki että hyppyeste, jotka ovat molemmille koirille varmoja liikkeitä ja piristävät menoa. Ja onneksi ei ollut sivulla peruuttamista, kun se niin helposti menee vinoon.

kouvola-9-10

 

Mestariluokassa kilpaili 11 koirakkoa ja Prinka starttasi ensimmäisenä. Rata sujui melko mukavasti; pari tehtävää jouduin uusimaan ja lisäksi huomasin joitain pikkuvirheitä. Käytösruutukin meni ilman virheitä ( koira istuu oikealla 3 min). Maaliin tullessa oli tunne, että ehkä saamme tuloksen. Tuo tunne kyllä usein tuottaa pettymyksen mestariluokassa, mutta Prinka sai kuin saikin tuloksen 71 pistettä, joka oli toinen tulos mestariluokassa Prinkan kohdalla. Yksi kymmenen pisteen virhekin mahtui mukaan, kun Prinka oli mennyt liikkeestä maahan kierrä koira- liikkeessä istumisen kautta maahan, jota en itse huomannuta.

Enää siis puuttuu yksi tulos ja RTK4 on taskussa! Tuomarin kommentti oli: hyvä rata,  vauhdikasta menoa.

 

Kelmi starttasi kymmenentenä. Valkovuokko tehtävän jouduin uusimaan, kun Kelmi pisti kuononsa juuri sillä hetkellä maahan, kun annoin käskyn kääntyä, eikä se tietenkään sitten lähtenyt liikkeeseen mukaan. Joitakin vinoja asentoja tuli myös käännöksissä ja pieniä ojaajavirheitä. Tulos 78 riitti kolmanteen sijaan mestariluokassa. Kelmilläkin käytösruutu meni puhtaasti. Ihme kyllä harjoittelu on auttanut. Otin asiakseni harjoitella käytösruutua kotona ennen ruokaa. Ruokakuppien odottaessa pöydällä harjoiteltiin 4 min paikallaoloa eri asennoissa ja johan alkoivat malttaa odottaa ilman jatkuvaa käskyn toistamista. Tuomarin kommentti oli ” hyvä rata, sujuvaa menoa”.

Joukkuekilpailussa oli mukana 7 joukkuetta, joista vain 2 sai tuloksen. Joukkueeseen kuuluu 3-5 koirakkoa, joista 2-3 on alo ja/ tai avoluokassa ja 1-2 voittaja ja/ tai mestariluokassa. Kolmen parhaan koirakon pisteet otetaan huomioon tuloksessa ja yhden on oltava voittaja- tai mestariluokan tulos. Meidän joukkue sai hopeaa Kouvolan joukkueen viedessä voiton.

Pm hopeajoukkue. yksi koirakko puuttuu kuvasta

Pm hopeajoukkue. yksi koirakko puuttuu kuvasta

 

 

Kilpailujen päätteeksi julistettiin yksilökisan tulokset.

Piirinmestariksi leivottiin Kelmi tuloksella 78 pistettä ja kolmanneksi tuli Prinka tuloksella 71 pistettä! Olipa yllätys ja iloinen sellainen. Mestariluokassa ensimmäiseksi ja toiseksi ja neljänneksi sijoittuneet olivat piirin ulkopuolelta. Aika hämmästynyt ilme kuvassa yllättävän sijoittumisen takia.

PM1 Kelmi, PM3 Prinka

PM1 Kelmi, PM3 Prinka

 

tässä vielä kotipihalla otetut palkintopotretit. Kouvolassa on aina hyvät palkinnot sekä RT- että agikisoissa. Muumimukeja on aina kiva saada ja kotimatkalla maistuu tuore Kouvolan lakritsi. Lisäki mukaan tuli upeat Pentikin lyhdyt,PM mitali,  koirille makupaloja, vetolelu, naksutin, lahjakortti koiratarvikeliikkeeseen, säilykeruokaa ja ruusuke!

Kelmi ja palkinnot

Kelmi ja palkinnot

Prinkan palkintosaalis

Prinkan palkintosaalis

 

 

 

 

 

 

 

Palkinnoksi saadut Pentikin lyhdyt ovat todella kauniit

Palkinnoksi saadut Pentikin lyhdyt ovat todella kauni

 

 

 

 

Rally-tokon SM kisat 2016 Lahdessa

Eilen osallistuimme Kelmin kanssa rally-tokon SM kilapiluihin Lahdessa.

Edustimme Lappeenrannan Palveluskoirayhdistystä joukkuekilpailussa ja Kelmi osallistui myös yksilökilpailuun mestariluokassa. Joukkueen yhteistulos oli 264 pistettä, jolla sijoituimme sijalle 19/36. Kaikki joukkueen 5 koiraa saivat tuloksen, ja kolmen parhaan pisteet otettiin huomioon. Samalla Silja ja Perri sai RTK1 – koulutustunnuksen pistemäärällä 84 ja siirtyi avoimeen luokkaan.

 

Kelmi sai mestariluokassa tuloksen 73 pistettä, jolla se sijoittui sijalle 38/ 60.  Maaliin tullessa olin varma, ettemme saaneet tulosta, mutta sainkin yllättyä positiivisesti. Arvostelulomaketta katsoessa totesin, että saan olla erittäin tyytyväinen suoritukseemme.

Rata oli pitkä ja siihen oli piilotettu vaativia kohtia niin kuin arvokisan mestariluokassa kuuluukin olla. Selvisimme puhtaalla radalla kyltille 11, jossa koiran tulee peruuttaa poispäin ohjaajasta 3 koiran mittaa. Kelmi peruutti ensin metrin verran, mutta palasi sitten eteeni ja peruutti uudelleen vähän vinoon pari metriä. Päässä raksutti nopeasti, että tästä saattoi tulla -10 pisteen virhe, joten päätin uusia tehtävän. Tämä oli kuitenkin virhe, sillä tarkemmin ajatellen siitä olisi ehkä tullut vain -3 pisteen virhe. Uusinnassa Kelmi kiepsahti silmukan eteen tullessa ja toisella uusimisella sama kiepsahdus. Lopputuloksena tältä kyltiltä tuli 2x uusiminen=- 6 pistettä ja lopultakin väärin suoritettu tehtävä = -10 pistettä.

Seuraava kyltti oli koira eteen istu , oikealta sivulle. Edellisestä tehtävästä oli jäänyt peruutusmoodi päälle ja eteen tultua Kelmi ehti peruuttaa pari askelta, joten siitäkin tehtävästä tuli -10 pistettä. Uusintoja ei enää voinut tehdä, joten matka jatkui eteenpäin.

Kyltillä 19 tuli vielä -1 pisteen virhe luultavasti vinoudesta. ( videota ei onnistuttu saamaan, joten tästä en ole aivan varma)

 

Positiivista suorituksessa oli se, että virheitä tuli vain kolmella kyltillä. Positiivista oli myös se, että Kelmillä oli hyvä kontakti ja vire koko suorituksen ajan. Ilman tuota peruutushässäkkää pistemäärä olisi ollut todella hyvä.

Kisan jälkeen päätin, että koskaan en uusi peruutusliikettä, vaikka se menisi kuinka pieleen. Se on nimittäin niin herkkä ja vaativa liike, että kisapaineessa uusiminen aiheuttaa lisää ongelmia. Nytkin Kelmi teki peruutuksen ennen ja jälkeen kisaradan täysin virheettömästi!

SM-kisan tavoite kuitenkin toteutui nimittäin se, että saimme tuloksen.

lahti-sm-ratalahti-sm