HYVÄÄ JOULUA!

Kiertopalkintoja

Sillä aikaa kun jännitimme Hollannissa loppukehiä, vietettiin Imatralla Kaakkois- Suomen spanielikerhon pikkujouluja. Perinteen mukaisesti pikkujouluissa jaettiin valiopokaalit vuoden aikana valioituneille koirille ja kiertopalkinnot eri harrastusaloilla ansioituneille koirille.

Osasin odottaa, että Kelmi saisi vielä tänäkin vuonna agilitykiertopalkinnon. Haastajia kyllä oli tänäkin vuonna, mutta palkintosäännöt painottavat kolmosluokan tuloksia niin selvästi, että alempien luokkien koirakot eivät kyenneet antamaan Kelmille viimeisenäkään kisavuonna vastusta. Kelmi kisasi lokakuussa viimeisen kerran virallisissa aglilitykisoissa ja jäi eläkkeelle. Epävirallisissa kisoissa käymme kyllä  edelleenkin minikoirien luokassa. Ja viikottain harjoittelemme omissa harjoituksissa.

Agility kiertopalkinnon lisäksi Kelmille tuli tänäkin vuonna parhaan veteraanin palkinto ja ”Lentävä hollantilainen”, joka jaetaan kooikerhondjelle näyttely- ja koetulosten perusteella. Lentävä hollantilainen on taulu, joka esittää Kelmiä.

Näiden lisäksi kerho palkitsi vielä veteraani maailmanvoittajan komealla pokaalilla.

 

 

Aikamoinen kultapoika Kelmi on ollut tänäkin vuonna!

Tulikin mieleen, että sinä kesänä, kun Lempi oli astutettu, kävin ennustajan pakeilla. Ennustaja kertoi, että meille syntyy koiranpentuja. Hän kertoi myös, että jätän itselleni yhden urospennun ja hyvä koira siitä tuleekin ja siitä on minulle iloa pitkäksi aikaa.

Vaikka Prinka ei palkintoja saanutkaan, on se mitä kaunein kooikerineito. Tässä yksi kuva Prinkastakin.

 

 

Rally-tokoa Riihimäellä

Viikko Hollannin reissun jälkeen oltiin taas menossa – tällä kertaa rally-toko ry:n  kisaan Riihimäelle. Kuten tiedetään, on rally-tokokisoihin todella vaikeaa päästä, vaikka ilmoittautuu heti ilmoittautumislinkin auettua. Tällä kertaa olin saanut Kelmin toiselle varasijalle mestariluokkaan ja Prinka ei mahtunut edes jonotuslistalle. Pari päivää ennen kisaa tuli ilmoitus, että Kelmi on saanut paikan. Sinne siis aamulla ani varhain ajelememaan. Kisapaikkana oli Naurava Koira – koiraharrastushalli.

Kisapäivä alkoi mestariluokalla. Tuomari oli laatinut mukavan tuntuisen radan. Itsellä oli rento olo, että kyllä tästä selvitään. Käytösruudun tehtävä kyllä tuntui etukäteenkin vaikealta: koira seisoo oikella puolella 3 min.  Kisapaikka oli melko ahdas ja radalle valmistautuvalla koiralla ei juurikaan ollut rauhaa ennen radalle lähtöä. Kelmi kävi aika kovilla kierroksilla ennen kisasuoritusta. Se oli kyllä hyvän tuulinen, mutta hössöttäminen ja intoilu ei tiennyt hyvää kisasuoritusta ajatellen. Yritin rauhoitella sitä ennen radalle lähtöä.

 

Videoltakin huomaa, että pappa kävi aika kierroksilla. Virheitä tuli matkan varrella useassa tehtäväpaikassa. Peruutuksessa en saanut Kelpoa suoristettua alussa ja se peruutti vinoon päin kylttiä; siitä tuli 8 virhepistettä. 270 astetta käännös epäonnistui täysin ja siitä 10 virhepistettä. Puolenvaihto edessä- tehtävässä oli myös vaikeuksia ja siitä meni 3 virhepistettä. ”valkovuokko”-käännös oli jotian muuta kuin valkovuokko ja  siitä 10 virhepistettä. Pari kertaa Kelmille tuli pakottava tarve raapia kaulaansa, eikä se pystynyt kutinaltaan kävelemään, niistä meni pari pistettä. Maaliin päästyä sille tuli voimakas yskänkohtaus. Olisikohan sen kurkkua kaivanut radallakin ja siksi raapi kaulaansa? Käytösruudussa kävi kuten pelkäsin: kahden minuutin kohdalla Kelmille riitti seistä jököttäminen ja se istahti. Siitä taas 10 virhepistettä. Virhesaldo 46 virhepistettä, joten jäljelle jääneet 54 pistettä eivät riittäneet hyväksyttyyn suoritukseen. Rally-toko on ylemmissä luokissa jo herkkää ja vaativaa. Ei tästä lannistuta. Yksi tulos kumminkin on jo alla, joten kyllä me ne loputkin kaksi vielä saadaan.

Harmi kyllä en osaa pienentää videoita niin, että ne saisi liitettyä tähän artikkeliin.

Olin ilmoittautumisessa heti aamulla kertonut, että minulla on avoimen luokan koira mukana, jos viime tingassa sattuu joku jäämään pois kisasta niin voimme paikata. Ja niin kävikin, että Kelmin suorituksen jälkeen minulle kerrottiin, että Prinka mahtuu avoimen luokan kisaan. 🙂

 

Endimme käydä välillä syömässä ja parin tunnin jälkeen oli Prinkan vuoro. Prinka teki tarkkaa työtä hyvällä vireellä. Muutama virhe kuitenkin mahtui tällekin radalle. Yhdellä kyltillä tuli 10 virhepistettä, kun laskin peruuttavat askeleet väärin. 🙁  Muuten tuli vain pikkuvirheitä. Pari kertaa Prinka haisteli lyhyesti maata- niistä yksi virhepiste kummastakin.  Yhden käännöksen uusin, kun Prinka ei lähtenyt siihen mukaan – siitä 3 virhepistettä. Onneksi uusittu tehtävä meni oikein. Radan pistesaldoksi jäi 83 pistettä, mikä riitti loistavasti hyväksyttyyn tulokseen. Nyt Prinkalla on siis kaksi tulosta avoimesta luokasta ja yhtä vailla siirtoa voittajaluokkaan.

Seuraavia kisoja suunnitellaan helmikuulle. Toivottavasti taas mahdutaan mukaan yrittämään. Kaakonkulmillakin on nyt muutama koetoimitsijakurssin käynyt rally-tokoilija, joten tännekin päin saadaan järjestettyä  ensi vuonna ainakin pari kisaa. Minäkin olen käynyt koetomitsija – 1 kurssin ja menen jatkokurssillekin jahka sellainen järjestetään täällä päin Suomea.

Kirjoittelen tätä juttua aivan joulun alla. Jouluvalmistelut on hyvällä mallillaan. Ja mikä on ollessa, kun tänä vuonna pääsen jouluvalmisteluissa helpolla. Vietän joulua Harrin kanssa Kuusamon mökillä kera Lempin ja Prinkan . Kahden ihmisen mökkijouluun ei paljoa tarvitse hössöttää ja Harri käy ruokatarvikkeetkin ostamassa valmiiksi. Minun tarvitsee vain tulla paikalle. Niin- Kelmi ei lähde mukaan, koska Prinka aloitti juoksun muutama päivä sitten ja tärppipäivät sattuvat joulupäivään. Kelmi jää joulunviettoon Siljan ja Panun luo. Vietämme tyttärien ja vävyjen kansaa ”esijoulua” tänä viikonloppuna ja vaihdamme lahjoja. Siljalla ja Sallalla on elämässään ensimmäistä kertaa oma joulu omassa kodissaan – varmaan mukava ja rentouttava kokemus sekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hollannin kooikeriyhdistyksen erikoisnäyttely 22.11.2014

Hollannin kooikeriyhdistyksen vuosittain järjestämä  kooikereiden erikoisnäyttely Klubmatch pidettiin tänä vuonna Hollannin Zuphenissa 22.11.  Näyttelyä edeltävänä päivänä eri maiden jalostustoimikuntien jäsenet kokoontuivat kansainväliseen kooikereiden jalostusseminaariin naapurikaupunkiin Deventeriin. Suomea lähtivät edustamaan jalostustoimikunnan puheenjohtaja Merja Suomalainen ja jalostustoimikunnan jäsen Henna Palmunen. Henna aikoi jäädä myös näyttelyä seuraamaan, vaikka hänellä ei tällä kertaa ollutkaan koiraa mukana. Ystäväni Henna sai minutkin innostumaan näyttelystä. Koska Kelmillä oli tämä veteraanivuosi mennyt erityisen hyvin, teki mieleni lähteä katsomaan, miten pappa sijoittuisi veteraanijoukossa rodun kotimaassa. Ja ajattelin, että siinähän tuo menisi Prinkakin samalla kyydillä.

Ilmoittautuessa idea tuntui loistavalta. Olisi mukava matkustaa samalla lennolla Hennan ja Merjan kanssa ja majoituskin järjestyi samasta hotellista. Matkan lähestyessä alkoi kyllä kaduttaa. Tuntui niin turhalta lähteä Hollantiin asti rahtautumaan ja koiria stressaamaan lennoilla.  Mutta kun majoitus oli varattu, lennot ja ilmoittautumismaksut maksettu  niin olihan sitä matkaan lähdettävä.

Lentoa edeltävänä iltana majoituin Helsinki-Vantaan lentokenttää lähellä olevaan Cumulushotelliin koska lentokentällä piti olla perjantaina 21.11.  jo aamlla ani varhain. Olin huolella tarkistanut, että koirien passit ja rokotukset olivat varmasti kunnossa ja heisimatolääkkeet mukana. Lähtöselvitys meni mutkattomasti ja hyvästelin koirat, kun henkilökunta lähti viemään Kelmiä ja Prinkaa boxissaan koneeseen. Sitten turvatarkastukseen mennessäni muistin äkkiä että olin unohtanut oman passini kotiin! Lähdön hötäkässä minulle ei ollut lainkaan tullut  mieleen, että passi pitäisi ottaa mukaan, vaikka koirien passeja huolehdin viimeisen päälle. Virkailija turvatarkastuksessa kehoitti  tiedustelemaan Finnairin edustajalta, miten menetellä. Sain asian selvitettyä ja sain luvan lentää, vaikka minulla oli todisteena vain ajokortti. Virkailija kyllä varoitti, että Amsterdamissa saattaa tulla ongelmia. Menomatka meni oikein mukavasti Hennan ja Merjan seurassa. Lensimme suoraan Amsterdamiin ja jatkoimme sieltä junalla Deventeriin. Rautatieasemalta pääsimme bussilla Hotellille, johon majoituimme ja jossa myös jalostusneuvottelu pidettiin.

Deventer oli kaunis keskisuuri kaupunki ja hotelli sijaitsi kaupungin laidalla rauhallisella puistomaisella alueella kanavien ympäröimänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minäkin sain osallistua jalostusneuvotteluun, vaikka en ollut siihen etukäteen ilmoittautunut. Koko iltapäivän ja illan kestävä seminaari oli mielenkiintoinen. Saimme kuulla ulkomuototuomarin seikkaperäisen selvityksen kooikerin rotumääritelmästä,  koiran rakenteesta, rodun tyypillisistä ominaisuuksista ja rakennevirheistä. Sen jälkeen jokaisen maan edustaja esitteli tämän hetkiset  jalostuksen päätavoitteet ja ongelmakohdat omassa maassaan. Oli mielenkiintoista huomata miten erilaisia kenneljärjestöjen toiminta on eri maissa. Suomen Kennelliitto on edelläkävijä kattavan ja kaikille avoimen jalostustietojärjestelmän ansiosta. Ja on hienoa, että suomalaiset koirankasvattajat ovat hyvin sitoutuneita noudattamaan jalostusohjeita ilman pakkoa. Seminaarin lopuksi saimme kuulla vielä genetiikan tohtorin  mielenkiintoisen luennon sukusiitos asteen lisääntymisestä suljetussa populaatiossa. Iltalenkin jälkeen uni maistui rankan päivän jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamulla sitten suuntasimme näyttelyyn pieneen naapurikaupunkiin Zupheniin. Näyttelypaikka oli suuren urheilukeskuksen meluisa urheiluhalli. Kooikereita oli näyttelyssä noin  170, uroksia noin 70 ja loput narttuja. Veteraaniuroksia oli 6 kpl ja Pinkan luokassa nuortenluokan narttuja 14.  Arvostelu- urakka oli jaettu neljälle tuomarille. Veteraaniurokset arvosteli W.F. Arxhoek.  Hän piti kaikkia veteraaniuroksia ERI:n arvoisena ja niistä  4 parasta selvitti tiensä loppukilpailuun, Kelmi niiden joukossa. Koiria ei tässä vaiheessa laitettu paremmuusjärjestykseen.  Klubmatcissa kilpailuarvistelu tapahtuu vasta loppukehässä, johon pääsee jokaisesta luokasta neljä parasta erin saanutta koiraa. SA:ta ei tässä näyttelyssä jaeta. Kuten sanottua, Prinkan luokassa eli nuortenluokassa oli 14 narttua, joista vain 4 kpl sai ERI:n ja pääsi kilpailuluokkaan. Prinka sai laatuarvostelussa EH. Prinka esiintyi hyvin ja sai siistä kehujakin, mutta tuomari löysi siitä yhtä sun toista moitittavaa, joka tiputti laatuarvostelua.

Prinkan asvostelu:Wery nice presented young female, wich is too long in body. Coat from quality but needs to grow longer. Very little earrings. Good head with correct details. Front legs not straight, turns out the feet. Much quarters behind. Back deeds to be stronger. Very long tail, wich carried in o curl. Shows a very energique mevement. EH

Kun kaikki luokat oli saatu laatuarvostelun osalta valmiiksi, alkoi jännitys tiivistyä kilpailuluokkien käynnistyessä. Kilpailuluokassa veteraaniurokset arvosteli F. Lochs-Romans. Kelmi oli loistavalla tuulella ja nautti esiintymisesä aivan fiiliksissä.  Pappa liiteli pää pystyssä ja naama hymyssä sellaista ravia, että jalat tuskin koskettivat lattiaa. Ja minäkin nautin tuollaisen koiran esittämisestä. Tuomari ihmetteli koiran ikää ( 11v) , kun luuli sitä 8 vuotiaaksi. Kelmi oli veteraaneista vanhin mutta  voitti luokkansa kirkkaasti. Kisa jatkui siis paras uros-kilpailuun.

Paras uros- kilpailussa kaikki kolme uroksia arvostelleet tuomarit yhdessä tekivät ratkaisun voittajasta. Näyttelyssä oli esitetty toinen  toistaan kauniimpia valio- ja avoimenluokan koiria, sekä nuoria lupauksia. Siksi tuntui hienolta jo sekin, että olimme selvinneet tänne asti.  Kelmin into vain parani, kun kisa koveni. Katsoimme toisiimme ja sanoin Kelmille, että nyt mennään. Ja niin poika liiti taas hienolla draivilla ympäri kehän ja  seisoi ryhdikkäänä hievahtamatta ja tuomarit valitsivat hienon veteraani-poikani urosten voittajaksi! Liikutuksen ja riemun vallassa kättelin tuomarin ja Hollannin kooikeriyhdistyksen puheenjohtajan ja Kelmikin oli aivan riemuissaan. Tämä voitto tuntui parhaalta näyttelyvoitolta ikinä. Tässä suuressa joukossa ja rodun kotimaassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rotunsa parhaan kisan ja klubwinnwer -tittelin voitti avoimen luokan narttu QuNck´s Favos Noble Noisette ja Kelmi oli siis VSP ja sai Hollannin sertin. Erikoisnäyttelyn serti on ns tuplaserti eli vastaa kahta normaalia sertiä. Hollannin valioarvoon vaaditaan 5 sertiä, vaikka koira olisi jo ennestään kansainvälinen valio. Kelmillä on nyt kasassa 3 sertiä. Heräsipä ajatus, että entä jos…

Kelmin arvostelu: Male of 11 year old, but he does not show his age and still shows on exellent breedtype. Exellent body proportions with correct quarters. Very nice coat and lovely character.  Eri, vet 1, PU 1, VSP, CAC

Näyttelyssä oli muitakin suomalaisia koiria, jotka myös sijoittuivat mukavasti: Cirtap´s Unique Peter  v Unika-K oli valioluokan urosten toinen, Oorbellen Mila sai nuortenluokan nartuissa EH, Vitovani´s Genova D´casingo sijoittui narttujen pentuluokassa toiseksi.

Yvonne Mattsson oli tullut Ruotsista mukanaan useampi koira. Kelmin poika Mattssons Hyalmar sijoittui fokkerluokassa kolmanneksi laatuarvostelulla EH ja Kelmin pennun pentu Mattssons Meya ( emo Mattssons Lykke on Kelmin pentu) sijoittui narttujen babyluokassa toiseksi. Näyttelyn jälkeen otimme kolmen sukupolven kuvia Kelmistä, Hyalmarista ja Meyasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illan päätteeksi  nostimme kuohuviinilasit Kelmin voitolle ja nautimme hotellilla  illallista vilkkaan keskustelun kera Yhdysvaltalaisten kooikerikasvattajien kanssa. Minulla oli kyllä ajoittain vaikeuksia pysyä mukana keskustelussa, kun tuo jenkkienglanti ei ole aivan vahvoja puoliani. Henna kyllä tulkkasi minulle tarvittaessa tärkeimmät asiat.

Aamulla lenkkeiltiin porukalla hotellin ympäristössä ja kävimme Hennan kanssa parilla geokätköllä. Henna oli innostunut geokätköilystä muutama viikko aiemmin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pienen levon jälkeen ahtauduimme Hennan kanssa  yhdysvaltalaisten vuokra-autoon ja ajoimme kuin sillit suolassa  noin 120 km Amsterdamiin, jossa söimme yhdessä lounasta yhdessä jenkkiläisten kanssa. He saattoivat meidät vielä lentokenällekin, joten tähän asti kaikki oli mennyt loistavasti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lentokentällä lähtöselvityksessä kysyttiin tietysti ensimmäiseksi passia. Esitin ajokorttini ja selitin, että asia oli Helisingissä lähtiessä jo selvitetty. No, sain kuulla saarnan virkaililjan toimesta, mutta kelpasi kuitenkin. Sitten hän ihmetteli, että minulla on kaksi koiraa ja vain yksi boxi. Hänen mukaansa se ei täytä kuljetusvaatimuksia. Minä puolestani kerroin lukeneeni tarkaan kansainväliset kuljetumääräykset ja mielestäni vaatimukset täyttyvät. Kun emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, hän pyysi paikalle esimiehensä. Sitä odotellessa suustani taisi päästä pari pahaa sanaa, joita Hennan kanssa naurettiin jälkeen päin. Paikalle saapui hymyilevä nainen ja hymyilin hänelle takaisin. Nainen pyysi minua laittamaan koirat boxiin josta hän tuumasi, että menevät sinne mielellään. Sitten hän kumartui katsomaan, miten kaverukset mahtuvat olemaan kuljetuslaatikossa. Hän ihasteli, kuinka kuniita koiria ne ovat ja tuumasi, että hyvinhän ne siellä mahtuvat olemaan. Miesvirkailijakin oli jo aivan toisen oloinen.

Kuljetusmääräysten mukaan kuljetuslaatikon tulee olla niin tilava, että eläin pystyy istumaan ja seisomaan siellä normaalissa asennossa ja kääntymään ympäri. Toisilleen tutut koirat voivat matkustaa samassa kuljetuslaatikossa, kunhan mämä tilavaatimukset täyttyvät. Yksinään matkustavan eläimen boxille on helpompi asettaa kokovaatimukset kuin jos samassa boxissa matkustaa kaksi. Silloin asia on osin katsojan silmässä. Loppu hyvin ja sain taas saatella koirat menemään koneen ruumaan. Vielä koneen lähtöportilla piti varmistaa, että koirat varmasti ovat samassa koneessa kuin mekin.

 

Helsinki- Vantaalle saavuimme iltayöstä ja Henna jatkoi jatkolennolla kotiin Joensuuhun. Koirien boxi tuli vastaanottokoppiin nopeammin kuin matkalaukut. Toisin kuin Amsterdamissa, jossa saimme odottaa koirien boxia noin 45 min. Virkailija kysyi olenko yksin. Tilanne oli nimittäin niin, että koiria ei saa laskea boxista ulos ennen kuin saapumishallin ulkopuolella. Boxissa ei ole pyöriä, joten se pitää nostaa kärryyn. Ja lentokenttä henkilökunta ei saa auttaa boxin nostamisessa. Boxi painoi koirien kanssa 31 kg, joten en jaksanut sitä yksin nostaa. Sain virkailijan suostumaan siihen, että suljemme huoneen oven ja hän vahtii ovea, sillä aikaa kun otan koirat hetkeksi pois boksista nostaakseni sen kärryyn ja laitamme sitten koirat boxiin takaisin. Virkailija suostui tähän pelleilyyn. Kelmi oli kyllä aluksi sitä mieltä, että ei menisi enää takaisin boxiin, mutta toisella käskyllä nöyränä poikana totteli. Käytännöt eläinten  kuljetuksessa näköjään vaihtelevat eri maissa, eikä kaikkea voi etukäteen tietää. Tähän Helsingin sääntöön on virkailijan mukaan syynä se, että joskus koiria on karannut tulohallissa kun matkasta stressaantuneet koirat on laskettu kuljetuslaatikosta ulos. Kelmikin oli aika stresaantunut. mutta rauhoittui pian ulos päästyään. Prinka suhtautui matkaan rennommin. Olihan se jo pentuna lentänyt kahdesti – tosin kummallakin kerralla matkustamossa kassissa.

Helsingissä oli satanut matkan aikana lunta. Sain putsata auton paksun lumipeitteen alta ja jäljellä oli vielä kolme tuntia kotimatkaa autolla. Alkumatka meni ihan mukavasti, mutta Kouvolan jälkeen alkoi todella väsyttää. Välillä oli pakko ajaa bussipysäkille ja vähän jaloitella ja haukata happea. Onnellisesti pääsimme kuitenkin kotiin aamuyöstä ja uni maittoi omassa sängyssä pitkälle aamuun.

Pentuesuunnitelmia

Käykääpä kurkkaamassa Pennut välilehdelle päivitettyjä uutisia seuraavasta pentueesta!

Hilma on alkanut osoittaa juoksujen alkamisen merkkejä, tosin tässä voi kestää vielä 2-3 viikkoakin, kun ne oikeasti alkavat. Selviä merkkejä ovat lisääntynyt merkkailu ja turkin tiputus pari viikkoa sitten. Jäämme odottamaan, kun luonto tekee tehtävänsä.

Voittaja14-näyttely 7.12.2014

Voittaja14- näyttely järjestettiin 7.12.2014 Helsingin messukeskuksessa. Waleseja oli ilmoitettu näyttelyyn 50, joista 3 pentuluokkaan. Tuomarina toimi Jens Karlsson Ruotsista.

Hilma oli ilmoittettu käyttöluokkaan. Tuloksena oli laatuarvosana erinomainen ja kilpailuluokan 3.sija ihan mukavalla arvostelulla.

Näyttelyssä pääsin myös tapaamaan Hilman tulevaa sulhasta Eastfarm’s Pinocchio eli Bossea. Bosse oli oikein mukavan oloinen ja komea herrasmies. Näyttelyn hälinässäkin se oli rauhallinen ja itsevarman oloinen. Jännityksellä jäämme odottamaan Hilma juoksujen alkamista!

Alla Aino Väyrysen ottama kuva Hilmasta Voittaja14-näyttelyssä.