Hollannin kooikeriyhdistyksen erikoisnäyttely 22.11.2014

Hollannin kooikeriyhdistyksen vuosittain järjestämä  kooikereiden erikoisnäyttely Klubmatch pidettiin tänä vuonna Hollannin Zuphenissa 22.11.  Näyttelyä edeltävänä päivänä eri maiden jalostustoimikuntien jäsenet kokoontuivat kansainväliseen kooikereiden jalostusseminaariin naapurikaupunkiin Deventeriin. Suomea lähtivät edustamaan jalostustoimikunnan puheenjohtaja Merja Suomalainen ja jalostustoimikunnan jäsen Henna Palmunen. Henna aikoi jäädä myös näyttelyä seuraamaan, vaikka hänellä ei tällä kertaa ollutkaan koiraa mukana. Ystäväni Henna sai minutkin innostumaan näyttelystä. Koska Kelmillä oli tämä veteraanivuosi mennyt erityisen hyvin, teki mieleni lähteä katsomaan, miten pappa sijoittuisi veteraanijoukossa rodun kotimaassa. Ja ajattelin, että siinähän tuo menisi Prinkakin samalla kyydillä.

Ilmoittautuessa idea tuntui loistavalta. Olisi mukava matkustaa samalla lennolla Hennan ja Merjan kanssa ja majoituskin järjestyi samasta hotellista. Matkan lähestyessä alkoi kyllä kaduttaa. Tuntui niin turhalta lähteä Hollantiin asti rahtautumaan ja koiria stressaamaan lennoilla.  Mutta kun majoitus oli varattu, lennot ja ilmoittautumismaksut maksettu  niin olihan sitä matkaan lähdettävä.

Lentoa edeltävänä iltana majoituin Helsinki-Vantaan lentokenttää lähellä olevaan Cumulushotelliin koska lentokentällä piti olla perjantaina 21.11.  jo aamlla ani varhain. Olin huolella tarkistanut, että koirien passit ja rokotukset olivat varmasti kunnossa ja heisimatolääkkeet mukana. Lähtöselvitys meni mutkattomasti ja hyvästelin koirat, kun henkilökunta lähti viemään Kelmiä ja Prinkaa boxissaan koneeseen. Sitten turvatarkastukseen mennessäni muistin äkkiä että olin unohtanut oman passini kotiin! Lähdön hötäkässä minulle ei ollut lainkaan tullut  mieleen, että passi pitäisi ottaa mukaan, vaikka koirien passeja huolehdin viimeisen päälle. Virkailija turvatarkastuksessa kehoitti  tiedustelemaan Finnairin edustajalta, miten menetellä. Sain asian selvitettyä ja sain luvan lentää, vaikka minulla oli todisteena vain ajokortti. Virkailija kyllä varoitti, että Amsterdamissa saattaa tulla ongelmia. Menomatka meni oikein mukavasti Hennan ja Merjan seurassa. Lensimme suoraan Amsterdamiin ja jatkoimme sieltä junalla Deventeriin. Rautatieasemalta pääsimme bussilla Hotellille, johon majoituimme ja jossa myös jalostusneuvottelu pidettiin.

Deventer oli kaunis keskisuuri kaupunki ja hotelli sijaitsi kaupungin laidalla rauhallisella puistomaisella alueella kanavien ympäröimänä.

Liisa, Prinka ja Kelmi kanavan varressa.

maisemaa lähellä hotellia

Minäkin sain osallistua jalostusneuvotteluun, vaikka en ollut siihen etukäteen ilmoittautunut. Koko iltapäivän ja illan kestävä seminaari oli mielenkiintoinen. Saimme kuulla ulkomuototuomarin seikkaperäisen selvityksen kooikerin rotumääritelmästä,  koiran rakenteesta, rodun tyypillisistä ominaisuuksista ja rakennevirheistä. Sen jälkeen jokaisen maan edustaja esitteli tämän hetkiset  jalostuksen päätavoitteet ja ongelmakohdat omassa maassaan. Oli mielenkiintoista huomata miten erilaisia kenneljärjestöjen toiminta on eri maissa. Suomen Kennelliitto on edelläkävijä kattavan ja kaikille avoimen jalostustietojärjestelmän ansiosta. Ja on hienoa, että suomalaiset koirankasvattajat ovat hyvin sitoutuneita noudattamaan jalostusohjeita ilman pakkoa. Seminaarin lopuksi saimme kuulla vielä genetiikan tohtorin  mielenkiintoisen luennon sukusiitos asteen lisääntymisestä suljetussa populaatiossa. Iltalenkin jälkeen uni maistui rankan päivän jälkeen.

Prinka lepäilee

Kelmi löysi pehmeän paikan

Aamulla sitten suuntasimme näyttelyyn pieneen naapurikaupunkiin Zupheniin. Näyttelypaikka oli suuren urheilukeskuksen meluisa urheiluhalli. Kooikereita oli näyttelyssä noin  170, uroksia noin 70 ja loput narttuja. Veteraaniuroksia oli 6 kpl ja Pinkan luokassa nuortenluokan narttuja 14.  Arvostelu- urakka oli jaettu neljälle tuomarille. Veteraaniurokset arvosteli W.F. Arxhoek.  Hän piti kaikkia veteraaniuroksia ERI:n arvoisena ja niistä  4 parasta selvitti tiensä loppukilpailuun, Kelmi niiden joukossa. Koiria ei tässä vaiheessa laitettu paremmuusjärjestykseen.  Klubmatcissa kilpailuarvistelu tapahtuu vasta loppukehässä, johon pääsee jokaisesta luokasta neljä parasta erin saanutta koiraa. SA:ta ei tässä näyttelyssä jaeta. Kuten sanottua, Prinkan luokassa eli nuortenluokassa oli 14 narttua, joista vain 4 kpl sai ERI:n ja pääsi kilpailuluokkaan. Prinka sai laatuarvostelussa EH. Prinka esiintyi hyvin ja sai siistä kehujakin, mutta tuomari löysi siitä yhtä sun toista moitittavaa, joka tiputti laatuarvostelua.

Prinkan asvostelu:Wery nice presented young female, wich is too long in body. Coat from quality but needs to grow longer. Very little earrings. Good head with correct details. Front legs not straight, turns out the feet. Much quarters behind. Back deeds to be stronger. Very long tail, wich carried in o curl. Shows a very energique mevement. EH

Kun kaikki luokat oli saatu laatuarvostelun osalta valmiiksi, alkoi jännitys tiivistyä kilpailuluokkien käynnistyessä. Kilpailuluokassa veteraaniurokset arvosteli F. Lochs-Romans. Kelmi oli loistavalla tuulella ja nautti esiintymisesä aivan fiiliksissä.  Pappa liiteli pää pystyssä ja naama hymyssä sellaista ravia, että jalat tuskin koskettivat lattiaa. Ja minäkin nautin tuollaisen koiran esittämisestä. Tuomari ihmetteli koiran ikää ( 11v) , kun luuli sitä 8 vuotiaaksi. Kelmi oli veteraaneista vanhin mutta  voitti luokkansa kirkkaasti. Kisa jatkui siis paras uros-kilpailuun.

Paras uros- kilpailussa kaikki kolme uroksia arvostelleet tuomarit yhdessä tekivät ratkaisun voittajasta. Näyttelyssä oli esitetty toinen  toistaan kauniimpia valio- ja avoimenluokan koiria, sekä nuoria lupauksia. Siksi tuntui hienolta jo sekin, että olimme selvinneet tänne asti.  Kelmin into vain parani, kun kisa koveni. Katsoimme toisiimme ja sanoin Kelmille, että nyt mennään. Ja niin poika liiti taas hienolla draivilla ympäri kehän ja  seisoi ryhdikkäänä hievahtamatta ja tuomarit valitsivat hienon veteraani-poikani urosten voittajaksi! Liikutuksen ja riemun vallassa kättelin tuomarin ja Hollannin kooikeriyhdistyksen puheenjohtajan ja Kelmikin oli aivan riemuissaan. Tämä voitto tuntui parhaalta näyttelyvoitolta ikinä. Tässä suuressa joukossa ja rodun kotimaassa.

Kelmi VSP

Kelmi ja palkinnot

Rotunsa parhaan kisan ja klubwinnwer -tittelin voitti avoimen luokan narttu QuNck´s Favos Noble Noisette ja Kelmi oli siis VSP ja sai Hollannin sertin. Erikoisnäyttelyn serti on ns tuplaserti eli vastaa kahta normaalia sertiä. Hollannin valioarvoon vaaditaan 5 sertiä, vaikka koira olisi jo ennestään kansainvälinen valio. Kelmillä on nyt kasassa 3 sertiä. Heräsipä ajatus, että entä jos…

Kelmin arvostelu: Male of 11 year old, but he does not show his age and still shows on exellent breedtype. Exellent body proportions with correct quarters. Very nice coat and lovely character.  Eri, vet 1, PU 1, VSP, CAC

Näyttelyssä oli muitakin suomalaisia koiria, jotka myös sijoittuivat mukavasti: Cirtap´s Unique Peter  v Unika-K oli valioluokan urosten toinen, Oorbellen Mila sai nuortenluokan nartuissa EH, Vitovani´s Genova D´casingo sijoittui narttujen pentuluokassa toiseksi.

Yvonne Mattsson oli tullut Ruotsista mukanaan useampi koira. Kelmin poika Mattssons Hyalmar sijoittui fokkerluokassa kolmanneksi laatuarvostelulla EH ja Kelmin pennun pentu Mattssons Meya ( emo Mattssons Lykke on Kelmin pentu) sijoittui narttujen babyluokassa toiseksi. Näyttelyn jälkeen otimme kolmen sukupolven kuvia Kelmistä, Hyalmarista ja Meyasta.

3 sukupolvea: isä Kelmi, poika Hyalmar, tyttären tytär Meya

Mattssons Meya 5 kk

Kelmi ja Hyalmar ja Yvonne

Kelmi ja Hyalmar

Illan päätteeksi  nostimme kuohuviinilasit Kelmin voitolle ja nautimme hotellilla  illallista vilkkaan keskustelun kera Yhdysvaltalaisten kooikerikasvattajien kanssa. Minulla oli kyllä ajoittain vaikeuksia pysyä mukana keskustelussa, kun tuo jenkkienglanti ei ole aivan vahvoja puoliani. Henna kyllä tulkkasi minulle tarvittaessa tärkeimmät asiat.

Aamulla lenkkeiltiin porukalla hotellin ympäristössä ja kävimme Hennan kanssa parilla geokätköllä. Henna oli innostunut geokätköilystä muutama viikko aiemmin.

Prinka ja Kelmi jokimaisemassa

HEnna ja löytynyt geokätköpurkki

Prinka joella

Prinka jäljestää kaneja

keskustelutuokio lenkin varrella

Pienen levon jälkeen ahtauduimme Hennan kanssa  yhdysvaltalaisten vuokra-autoon ja ajoimme kuin sillit suolassa  noin 120 km Amsterdamiin, jossa söimme yhdessä lounasta yhdessä jenkkiläisten kanssa. He saattoivat meidät vielä lentokenällekin, joten tähän asti kaikki oli mennyt loistavasti.

autossa oli vähän ahdasta matkalla Amsterdamiin

maalaismaisemaa matkan varrella

Lentokentällä lähtöselvityksessä kysyttiin tietysti ensimmäiseksi passia. Esitin ajokorttini ja selitin, että asia oli Helisingissä lähtiessä jo selvitetty. No, sain kuulla saarnan virkaililjan toimesta, mutta kelpasi kuitenkin. Sitten hän ihmetteli, että minulla on kaksi koiraa ja vain yksi boxi. Hänen mukaansa se ei täytä kuljetusvaatimuksia. Minä puolestani kerroin lukeneeni tarkaan kansainväliset kuljetumääräykset ja mielestäni vaatimukset täyttyvät. Kun emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, hän pyysi paikalle esimiehensä. Sitä odotellessa suustani taisi päästä pari pahaa sanaa, joita Hennan kanssa naurettiin jälkeen päin. Paikalle saapui hymyilevä nainen ja hymyilin hänelle takaisin. Nainen pyysi minua laittamaan koirat boxiin josta hän tuumasi, että menevät sinne mielellään. Sitten hän kumartui katsomaan, miten kaverukset mahtuvat olemaan kuljetuslaatikossa. Hän ihasteli, kuinka kuniita koiria ne ovat ja tuumasi, että hyvinhän ne siellä mahtuvat olemaan. Miesvirkailijakin oli jo aivan toisen oloinen.

Kuljetusmääräysten mukaan kuljetuslaatikon tulee olla niin tilava, että eläin pystyy istumaan ja seisomaan siellä normaalissa asennossa ja kääntymään ympäri. Toisilleen tutut koirat voivat matkustaa samassa kuljetuslaatikossa, kunhan mämä tilavaatimukset täyttyvät. Yksinään matkustavan eläimen boxille on helpompi asettaa kokovaatimukset kuin jos samassa boxissa matkustaa kaksi. Silloin asia on osin katsojan silmässä. Loppu hyvin ja sain taas saatella koirat menemään koneen ruumaan. Vielä koneen lähtöportilla piti varmistaa, että koirat varmasti ovat samassa koneessa kuin mekin.

joulukuusi Amsterdamin lentokentällä

Helsinki- Vantaalle saavuimme iltayöstä ja Henna jatkoi jatkolennolla kotiin Joensuuhun. Koirien boxi tuli vastaanottokoppiin nopeammin kuin matkalaukut. Toisin kuin Amsterdamissa, jossa saimme odottaa koirien boxia noin 45 min. Virkailija kysyi olenko yksin. Tilanne oli nimittäin niin, että koiria ei saa laskea boxista ulos ennen kuin saapumishallin ulkopuolella. Boxissa ei ole pyöriä, joten se pitää nostaa kärryyn. Ja lentokenttä henkilökunta ei saa auttaa boxin nostamisessa. Boxi painoi koirien kanssa 31 kg, joten en jaksanut sitä yksin nostaa. Sain virkailijan suostumaan siihen, että suljemme huoneen oven ja hän vahtii ovea, sillä aikaa kun otan koirat hetkeksi pois boksista nostaakseni sen kärryyn ja laitamme sitten koirat boxiin takaisin. Virkailija suostui tähän pelleilyyn. Kelmi oli kyllä aluksi sitä mieltä, että ei menisi enää takaisin boxiin, mutta toisella käskyllä nöyränä poikana totteli. Käytännöt eläinten  kuljetuksessa näköjään vaihtelevat eri maissa, eikä kaikkea voi etukäteen tietää. Tähän Helsingin sääntöön on virkailijan mukaan syynä se, että joskus koiria on karannut tulohallissa kun matkasta stressaantuneet koirat on laskettu kuljetuslaatikosta ulos. Kelmikin oli aika stresaantunut. mutta rauhoittui pian ulos päästyään. Prinka suhtautui matkaan rennommin. Olihan se jo pentuna lentänyt kahdesti – tosin kummallakin kerralla matkustamossa kassissa.

Helsingissä oli satanut matkan aikana lunta. Sain putsata auton paksun lumipeitteen alta ja jäljellä oli vielä kolme tuntia kotimatkaa autolla. Alkumatka meni ihan mukavasti, mutta Kouvolan jälkeen alkoi todella väsyttää. Välillä oli pakko ajaa bussipysäkille ja vähän jaloitella ja haukata happea. Onnellisesti pääsimme kuitenkin kotiin aamuyöstä ja uni maittoi omassa sängyssä pitkälle aamuun.

Kommentoi