ETTA 30.10.2010 – 24.3.2013

 

Etta keväällä 2012

 

On ollut vaikeaa aloittaa tämän artikkelin kirjoittamista. Aihe on edelleen kipeä kuin avoin haava. Samalla se kuitenkaan ei jätä rauhaan ja tiedän että asiasta kirjoittaminen ja puhuminen auttaa surutyössä. Ei siis muuta kuin härkää sarvista. Tämä artikkeli olisi aikajärjestyksessä pitänyt kirjoittaa ennen näyttelyuutisia, mutta en siihen vielä pystynyt. Helpompi oli aloittaa iloisista asioista. Niitähän tässä blogissa on enimmäkseen ollutkin. Ja niin piti Ettan kanssa jatkua vielä monta monta vuotta, mutta toisin kävi.

Tähdet Ettan silmissä

 

Menetin rakkaan ja ainutlaatuisen Ettan kesken parhaimman loman. Kun otin tuon yllä olevan kuvan Levillä illalla 23.3., en voinut aavistaa, että muutaman tunnin kuluttua Ettaa ei enää ole. Kynttilöiden  valo heijasti Ettan silmiin tähdet kuin ennustaen tulevaa.

Aamuyöllä 24.3. minun jo nukkuessa miesystäväni Harri oli  vielä mökin terassilla. Kelmi ja Etta kuulivat  lähestyvän taksin turbon kiihdytysäänen ja syöksyivät varoittamatta suoraan auton eteen lumipenkan takaa. Kelmi väisti auton kuin ihmeen kaupalla, mutta Etta törmäsi pää edellä auton etukulmaan ja kuoli heti. Harri tuli herättämään minut ja pyysi  tulemaan ulos. En voinut uskoa todeksi, että rakas koirani, joka hetki sitten leikki vierelläni, makasi nyt kuolleena tiellä. Järkytys oli lamaannuttava ja luulin näkeväni painajaista. Kelmi tärisi vierelläni, kun pidin sylissäni vielä lämmintä pientä koiraani ja itkin lohduttomana sen pehmeään turkkiin.

Ettan menetys heitti varjonsa loppu loman päälle vaikka yritimme etsiä päiviin iloakin ja nauttia lomasta. Hiihdimme tai laskettelimme kuitenkin joka päivä ja aurinko loisti täydeltä terältä koko viikon. Kelmi oli kovin hiljaista poikaa koko loman ajan. Se enimmäkseen lepäili ja haki meidän läheisyyttä. Hiihtolenkillä se kuitenkin innostui juoksemaan.

koiraladulla

 

Loppu viikko meni ikään kuin shokissa ja suru tuli täydellä teholla päälle vasta kotiin palattua. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun kotona kaikki Ettan lelut lojuivat lattioilla ja odottivat leikkijää. Meni muutama päivä, että kykenin korjaamaan lelut pois. Pesukoneeseen ja varastoon odottamaan uutta leikkijää. Kelmille ja Lempille riittää aivan muutama lempilelu. Raskasta tämä aika on ollut Harrillekin, joka joutui tapahtuman keskelle ja näki kaiken eikä voinut sille mitään.

Onnettomuudesta on nyt kulunut 3 vk ja alkaa tuntua siltä, että tästä saattaa selvitäkin elämään. Vieläkin hiljaisina hetkinä tai jonkun muiston herättämäna tuo järkyttävä hetki palaa mieleen ja suru ottaa vallan. Näinä viikkoina olen ollut mielettömän väsynyt. Työpäivän lisäksi en ole jaksanut tehdä mitään ylimääräistä ja koko kroppa on ollut jumissa. Käänne parempaan oli tämän viikon lopulla, kun Ettan ruumis lähti tuhkattavaksi Suomen eläintuhkaukseen. Siihen asti oli ahdistavaa ajatella, että Ettasta oli jäljellä vain jäätynyt möykky muovipussissa ja se makasi kellarin pakastearkussa. Muutaman viikon päästä Ettan ruumis palaa valkoisessa puu-uurnassa ja saamme haudata sen kotipihan laitaan iso-iso-isomummon Piskun viereen.

Osa surutyötä on ollut peruuttaa ilmoitetut näyttelyt, agikisat, mejäkoe, poistaa kotisivuilta maininta pentusuunnitelmista, ilmoittaa pentukyselijöille, ettei mitään pentuja tule, merkitä Kennelliiton sivuille omakoiraan Etta kuolleeksi. Raskasta, mutta samalla terapeuttista oli tuomaroida LAU:n epävirallisissa kisoissa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun kooikeri Inka tuli radalle; pokka petti ja kyyneleet virtasi valtoimenaan. Se oli niin tutun oloista menoa. Tänä viikonloppuna ensimmäinen agikisa ilman Ettaa oli myös askel eteenpäin. Lauantaina Kelmi juoksi siistin nollaradan alle ihanneajan. Maalissa itkin yhtä aikaa ilon ja surun kyyneleitä. Niin rinnakkain ilo ja suru elämässä kulkevat.

Näiden kolmen viikon aikana läheiset ja ystävät ovat antaneet merkittävää tukea surun keskellä. On ollut lohduttavaa huomata, että niin monet ymmärtävät kuinka paljon koiran menettäminen voi sattua. Mutta onneksi niin monet ovat muistanet myös vakuuttaa, että kun suru on surtu loppuun, kauniit muistot jäävät ja elämä jatkuu eteen päin, vaikkakaan ei entisellään.

Ja niitä kauniita ja iloisia muistoja Ettasta riittää lyhyen elämänsä alusta loppuun asti. Viimeisenä ja päällimmäisenä ovat nuo pari päivää, jotka ehdimme olla kaikki yhdessä Levillä. Etta hyväksyi heti Harrin ja oli mökillä heti kuin kotonaan. Lelut saivat kyytiä ja innokkaat silmät odottivat, että mitä kivaa seuraavaksi tehdään. Kävelylenkillä Etta hyppi tapansa mukaan lumipaakkujen perään lumipenkan päälle ja murskasi niitä etutassuillaan nuijimalla ja odotti taas uuden paakun lentämistä. Kelmi käveli arvokkaana ja hymisteli partaansa, että hassu pentu. Hissiaseman baarissa molemmat koirat keräsivät ihailevia katseita. Kausityöntekijöiden tullessa ihailemaan niitä Etta viihdytti heitä tempuillaan ja äänteli niin, että luuli sen ryhtyvän puhumaan. Tytöt nauroivat sen tempuille ja olivat ihastuksissaan. Elämässä kaikki oli silloin kohdallaan.

Kaikki koirat ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja tärkeitä, mutta Etta oli aivan erityisellä tavalla juuri sellainen koira, josta olen aina uneksinut.  Sen olemus oli täynnä toimintatarmoa ja elämäniloa. Heti aamusta alkaen se oli vinkulelu suussa valmis leikkiin, työhön ja elämään. Se tarjosi heti tilaisuuden tullen toimintaa, mutta osasi myös rauhoittua ja olla kotonaan missä vain, jos sille niin kerrottiin. Sen hermorakenne oli paineen kestävä. Se oli monipuolisesti lahjakas. Oli sitten kyseessä agility, rallytoko, jäljestys, temppujen teko tai näyttelyissä esiintyminen, oli se heti täysillä mukana ja oppi kaiken nopeasti. Se rakasti kaikkea yhdessä tekemistä ja sen koko olemus oli täynnä räjähtävää voimaa.

Etta talvella 2012

 

Etta on onnellinen nollaradasta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lyhyen elämänsä aikana Etta ehti näyttelysaralla saavuttaa Suomen muotovalion arvon, voittaja 2012 tittelin, Liettuan voittaja 2013-tittelin ja yhtä CACIB:ia vaille kansainvälisen valion arvon. Agilityssa se nousi kolmessa kuukaudessa kolmosluokkaan ja sillä saralla sillä oli loistava tulevaisuus. Ensimmäisessä ja ainoaksi jääneessä mejäkokeessa se sai ykköstuloksen lupaavalla arvostelulla. Spanielien taipumuskokeen se selvitti ensimmäisellä yrittämällä. Ensimmäisessä ja viimeisessä rallytoko-kisassaan se sai loistavat pisteet. Jalostukselle  sillä olisi ollut paljon annettavaa. Sen luonne ja terve rakenne olisi ollut jatkamisen arvoista. Olin suunnitellut astuttaa Ettan toukokuussa odotettuun juoksuun.

 

Etta oli innokas uimari

 

Etta rakasti metsälenkkejä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken tarmokkuuden vastapainoksi se oli hellyttävä sylikoira. Hyvällä itsetunnolla varustettuna se ei kysellyt, saako tulla syliin, vaan se muitta mutkitta hyppäsi syliin tai viereen. WC:ssäkin  se tuli antamaan vessahalin; hyppäsi vasten ja kietoi etutassut kaulan ympärille ja painoi päänsä vasten poskea.

Etta eli elämänsä täysillä ja iloiten siitä koko  sydämestään. Se opetti omalla tavallaan meille ihmiselle, että elämä on tässä ja nyt ja siitä tulee nauttia juuri nyt, eikä joskus paremmalla hetkellä.

Suru hellittää vähitellen otettaan ja laimenee uuden pennun odotukseen. Haaveilen Ettan siskosta, puolisiskosta tai kuitenkin jostain kooikerin pennusta. Etta jatkaa elämäänsä sateenkaarisillan toisella puolella ja aina minun sydämessäni. Toista samanlaista koiraa ei voi enää tulla.

 

Etta eli elämänsä täysillä

Ettan motto olisi voinut olla: Elä jokainen hetki, niin kuin se ei koskaan palaisi. Sillä juuri sitä elämä on: ainutkertaisia ohikiitäviä hetkiä.

Liisa muokkasi tätä sivua 14.04.2013, 18:20

Kommentoi