LOMAILUA LAPISSA elokuussa

Pitkän loman kaksi viimeistä viikkoa lomailimme lapissa. Heinä- elokuun vaihteessa ajelimme Utsjoelle lohia soutamaan. Kelmikin pääsi matkaan mukaan ja Lempi jäi Siljan ja Sallan hyvään hoitoon. Vanhukselle pitkä automatka olisi ollut liian rankaa ja oli onni, että se sai olla kotona tutuissa ympyröissä. Loman alussa Lempi oli yhden viikonlopun Kopinsalmen koirahoitolassa ja se oli sille rankka kokemus. Hoitola on oikein siisti ja hyvin suunniteltu ja henkilökunta on työlleen omistautunutta ja ystävällistä. Siitä huolimatta koira-mummo ei osannut ottaa  vieraassa paikassa rennosti. Se oli haukkunut äänensä käheäksi eikä kai nukkunutkaan riittävästi. Ruoka onneksi oli sentään maistunut. Hoitajat olivat parhaansa mukaan käyneet Lempiä rapsuttelemassa ja viihdyttämässä, mutta eihän kaikkea aikaa voi yhdelle hoidokille antaa. Kotiin tultua Lempi oli niin uupunut, että takajalat suorastaan hoiperteli sen kömpiessä omalle petilleen. Kotiin päästyään se nukkui lähes taukoamatta noin vuorokauden ja sitten kaikki oli taas hyvin. Oikea teräsmummo!

Utsjoella majailimme Tenojoen törmällä neljä päivää. Vastarannalla oli Norja ja alapuolella rauhallisesti virtaava Teno.

Kelmi tenon törmällä

Kelmi Tenon törmällä

soutu alkamassa, Kemi on jo valmiina

soutu alkamassa, Kelmi on jo valmiina

ensimmäinen saallis

ensimmäinen saallis

 

 

 

 

 

 

 

Kelmi yösoudulla

Kelmi yösoudulla

kauniita kiviä Tenon rannalla

kauniita kiviä Tenon rannalla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harri souteli lohta joka päivä ja minäkin olin mukana parina päivänä. Heti ensimmäisellä soutuvuorolla perhoon tarttui 3,6 kg lohijalka! Se oli aika vaikuttava kokemus. Vähän kävi lohiparka sääliksi, mutta kyllä olimme molemmat ylpeitä saaliista. Vaikka lohensoutu olikin sekä minusta että Kelmistä mielenkiintoista niin en kuitenkaan ihan vielä syttynyt lajille kokonaan. Kaipasin enemmän toimintaa ja kolmena päivänä kävelimme  Kelmin kanssa tunturissa maisemia katselemassa. Siellä mieli lepäsi hiljaisuudessa ja avarissa maisemissa. Ja keho virkistyi tunturijärvessä uidessa.

Kelmi joen varrella

Kelmi joen varrella

kirkkotuvan kammi

kirkkotuvan kammi

 

 

 

 

 

 

tunturijärviä

tunturijärviä

Kelmi uimassa

Kelmi uimassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Utsjoelta ajelimme Nuorgamista Norjan puolelle, jatkoimme pitkin Varanginvuonon vartta ja palasimme Suomen puolelle Näätämöstä, jossa ihailimme, kun lohet nousivat Näätämöjokeen. Meri Varangin vuonossa oli häkellyttävän turkoosia ja vuoret Norjan puolella korkeita ja paljaita.

Kelmi tunturissa

Kelmi tunturissa

Utsjoen kylä ja silta Norjan puolelle yli Tenon

Utsjoen kylä ja silta Norjan puolelle yli Tenon

 

 

 

 

 

 

turkoosi meri Varangin vuonossa

turkoosi meri Varangin vuonossa

kala-altaita vuonossa

kala-altaita vuonossa

 

 

 

 

 

 

lohi hyppää Näätämöjoessa

lohi hyppää Näätämöjoessa

 

Inarin kautta ajelimme kohti Kuusamoa ja kävimme katsastamassa Karhunpesäkiven.

portaat karhunpesäkivelle

portaat karhunpesäkivelle

Kelmi karhun luolassa

Kelmi karhun luolassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeisen lomaviikon vietimme rennosti Kuusamon mökillä.

makkaran paistoa tulilla hiekkarannalla

makkaran paistoa tulilla hiekkarannalla

lepäilyä rantahiekalla

lepäilyä rantahiekalla

 

 

 

 

 

 

 

 

Sielläkin piti tietyisti kalastaa. Uistimeen tarttui pieni taimen, joka laskettiin takaisin järveen. Ettei aika olisi käynyt pitkäksi, laskimme 4 muikkuverkkoa sillä seurauksella, että loppupäivä meni muikkuja päästellessä, siivotessa, savustaessa, paistaessa ja pakastaessa. Saalista tuli 8-9 kg.

 

muikkusaalis

muikkusaalis

 

 

Liisa muokkasi tätä sivua 27.08.2013, 0:24

Kommentoi