Yöttömän yön agilitykisat 2015

Jo helmikuussa päätin toteuttaa parin vuoden takaisen haaveeni ja osallistua tänä kesänä yöttömän yön agilitykisaan Saariselällä. Lappeenrannasta Mäkelät ja Lindit olivat jo useampana vuonna tehneet matkan Saariselän kisoihin ja kehuivat kisan leppoisaa tunnelmaa ja pitivät reissua muutenkin hauskana. Helmikuussa majoitusta varatessa kesä tuntui vielä kovin kaukaiselta ja olin varma, että Prinka ehtii kehittyä taidoissa kisavalmiiksi. Tavoitteena oli siis aloittaa Prinkan agikisat Saariselällä. No, varmuuden vuoksi debyytti oli kuitenkin jo Imatralla toukokuussa, kuten aiemmin olen kertonut.

Saariselälle mennessä ykkösluokasta oli siis jo yksi luva kisakirjassa ja tavoitteeksi oli asetettu siirto kakkosluokkaan. Prinkan olin ilmoittanut kahdeksaan kisaan kolmelle päivälle jaettuna ja Kelmikin saisi juosta yhden kisan päivässä eli yhteensä kolme starttia.

Torstaina 4.6. aamulla anivarhain kokoonnuimme Mäkelät, Lindit ja minä ja läksimme kolmen auton letkassa ajamaan kohti pohjoista. Kantasen Leena oli matkannut Lappiin jo edellisenä päivänä.  Matka meni rattoisasti, kun Titi istui välillä seuranani ja taukoja pidettiin parin – kolmen sadan kilometrin välein. Kolmen aikaan iltapäivällä minä jäin letkasta Rovaniemelle toisten jatkaessa matkaa Saariselälle. Heillä oli tietenkin pakollinen pysähdys joulupukin maassa. Perjantaiaamuna pakkasimme tavarat vuorostaan Hartsan autoon ja matka jatkui Saariselälle. Perillä olimme puolen päivän jälkeen ja saimme rauhassa majoittua ja lepäillä matkan jälkeen. Matkakaverit olivat jo ystävälliseti pystyttäneet teltan kisakentän viereen, joten sateensuoja oli paraatipaikalla.

Naapuriteltassa lepoa ja kisojen seuraamista ja Anne jaksaa kuvata.

Sää Saariselällä oli vaihteleva ja kolea koko viikonlopun ajan. Välillä paistoi aurinko kauniisti mutta sunnuntaina saimme vettä koko aamupäivän ajan niin, että kisakenttä oli lammikoita täynnä. Iltaa kohti sää taas selkeni ja kenttäkin kuivui. Myös kolea tuuli tuntui etenkin tunturissa hyytävältä.

Perjantaina oli kaikille luokille 2 kisaa ja kisat aloitettiin klo 18 aikoihin. Meidän kisat perjantaina päättyivät jo yhdeksän jälkeen, mutta viimeiset kolmosluokan maxikoirat juoksivat vielä aamuyön tunteina. Mutta mikäpä oli kisatessa yömyöhään Lapin valoisassa kesäyössä kun aurinko ei laskenut ollenkaan. Lauantaina  ja sunnuntaina kaikille luokille oli sitten kolme kisaa kumpanakin päivänä. Siksi kisat alkoivatkin aamulla klo 9.00 ja silti viimeiset saivat taas kippaista vasta puolen yön maissa. Kolmosluokissa oli kisaajia aivan etelän malliin. Moni oli tullut nauttimaan viimeistelykisoista ja lomasta  ennen SM-kisoja, jotka tänä vuonna käytiin Oulussa viikko Saariselän jälkeen.

Saariselän kisat ovat kasvaneet vuosi vuodelta suuremmiksi. Järjestelijöiden keskuudessa oli puhetta, että jos kisaajamäärät kasvaa tätä vauhtia, on kisakonseptia muutettava tulevina vuosina. Näille kisoille on myös tyypillistä, että kisaajatkin osallistuvat talkoisiin. Pienellä yleisseuralla ei ole omasta takaa riittävästi porukkaa vetämään kisaurakkaa vuorokauden ympäri, vaan kaikki kynnelle kykenevät ovat tervetulleita mukaan talkoisiin. Tänäkin vuonna Titi ja Jerkko ahkeroivat kiitettävästi : Titi tuomarinsihteerinä ja Jerkko ratamestarina. Kisoissa onkin ehkä osittain tästä syystä ”vanhan ajan” leppoisa ja iloinen kisatunnelma. Turha niuhotus ja kiire ei kuulu asiaan, mutta kisat silti sujuvat hyvin. Ensi vuonna minäkin varmaan osallistun kisatalkoisiin, kun kisaan vain yhdellä koiralla. Kelmi näet taitaa silloin osallistua vain patikointiosuuteen ja jättää hyppelyt väliin.

No, kisamenestystähän tuli lähes Strömsön malliin. Prinkalla oli siis aikamoinen kisaurakka vasta-alkajaksi eli 8 starttia 3 päivän aikana. Mutta hienosti nuori neiti urakasta selvisi. 7 kertaa Prinka oli palkinnoilla ja kaikkia palkintosijoja kokeiltiin. Yhdeltä radalta tuli kome kieltoa ja tuloksena siis hylky; Prinka ei osannut lauantaina levätä kaden kisan välissä yksin kämpille jäätyään  ja juoksu ja hyppely ei sitä väsyneenä huvittanut lainkaan, joten kolmella hyppyesteellä tuli kielto. Iltakisa menikin sitten hyvällä draivilla, kun oli otettu kunnon päikkärit ja tankattu evästä.

Pikku kisakoira päikkäreillä

Viideltä radalta tuloksena oli 5: keppivirhe, pari kieltoa ja kaksi kertaa Prinka astui pituuden palikan päälle, mikä oli aika outoa ja uuttaa. Aiemmin ei pituuseteellä ole ollut mitään ongelmaa. Mutta kun tarkemmin ajattelen, emme juurikaan ole harjoitelleet täysmittaista pituutta.

Luva ja ensimmäinen palkinto

ilon pitoa palkintojen jaon jälkeen

palkintorohmu

Ennen viimeistä rataa oli tulossaldona  5 kertaa 5 virhepistettä, yksi hylky ja yksi Luva. Viikonlopulle asetettu tavoite oli aivan käden ulottuvilla, mutta kuitenkin niin kaukana, koska viimeiselläkin radalla näytti olevan pituuseste! Kisajärjestäjän luvalla järjestettiin Kantasen Leenan kanssa viime hetken pituustreeni ylimääräisillä pituuden palikoilla. Leena toimi palkkaajana ja minä yllytin Prinkaa loikkaamaan kunnon loikan. Ensin pari kertaa Prinka kiersi koko esteen, sitten pysähtyi esteen eteen ja loikkasi paikaltaan koskien viimeiseen palikkaan, mutta sitten hoksasi homman ja loikkasi pari kertaa kunnon pituusloikan. Ja onnisuihan se kisaradallakin, vaikka ei aivan tyylipuhtaasti mutta kuitenkin ilman virhettä.

Prinkan kisakuvia. Kuvaaja Anne Lind

Viimeinen rata meni hyvällä vauhdilla ja mielestäni ilman virheitä. Maaliin tullessa tuuletin iloisena  ja olin varma, että nolla tuli. Kuulutus kuitenkin viipyi ja sitten ilmoitettiin, että meille tuli viitonen A:n kontaktivirheestä. Tuomarin tutkittua tarkemmin asiaa tuo virhe kuitenkin peruttiin ja tuloksena todellakin oli nolla, kolmas luva ja SERTI! Eli siirto kakkosluokkaan. Mahtavaa.

Onnea rakas Prinka

8 starttia, 7 kertaa palkinnoilla, 2 luvaa ja serti

Paljon on vielä opeteltavaa ennen kuin voi odottaa tuloksia kakkosluokassa. Juoksupuomi on vielä aivan kesken opettelun, samoin kepeille on saatava rutkasti lisää vauhtia. Muutenkin Prinkan vauhti on vielä aika varovaista. Varmuuden myötä vauhtikin varmasti lisääntyy. Kauniisti se kuitenkin jo seuraa ohjausta ja osaa vaikeatkin kuviot. Putkille se irtoaa mukavasti. Siitä päätellen, mitä vauhtia se tunturissa kiisi, on pikku koohotissa kyllä resursseja kovempaankin menoon agiradalla.

Kelmikin selvitti oman osuutensa kunnialla. Perjantaina ja lauantaina se juoksi innokkaana virheettömät radat pienellä yliajalla. Kolmosen luokat olivat sen verran suuria, ettei niillä tuloksilla sijoituttu palkinnoille. Sunnuntaina ei papalle oikein meno maistunut vesilammikoissa. Kepeillä tuli yksi virhe ja yliaikaa ennätysmäiset 20 s 🙂 . Hienosti eläkeläispappa selvitti urakkansa. Kuuluttaja mainitsi erityismainintana Kelmin iän 11 vuotta 9 kk – ei hullumpi kisakoiran ikä!

Kelmin kisakuvia. Kuvaaja Anne Lind

Sunnuntai-iltana kisojen päätyttyä kokonnuimme porukalla illastamaan ja suunnittelemaan seuraavan kesän reissua. Se on aivan pakko kokea uudelleen.

Maanantai-aamuna toiset LAU:laiset lähtivät kohti etelää, mutta me jäimme Hartsan kanssa vielä palauttaville patikkapoluille tunturimaastoon. Maanantaina kävelimme 15 km Luulammen – Rumakurun lenkillä ja tiistaina noin 12 km Laanilasta rumakurulle ja takaisin. Sää oli kolea, tuulinen ja välillä tuli pientä sadettakin. Mutta eipähän ollut sääskiä 😉 Koirat nauttivat vähintään yhtä paljon kuin mekin. Maisemat, hiljaisuus, avaruus ja luonto oli taas niin voimaannuttavaa. Ja poissa oli Prinkan kisaväsymys. Se jaksoi koko ajan juosta pitkin tunturikoivikkoa ja hakea riekkoja. Kyllä uni maittoi kämpillä pikku vaeltajalle. Kelmi taas järkevänä miehenä käveli enimmäkseen vuorotellen minun tai Hartsan jaloissa.

Vietettiinhän sitä Saariselällä sunnuntiana myös Prinkan 2- vuotispäiviä. Tuplajuhlat siis: agilityserti ja synttärit!  Sehän vaati jo kuohuvan korkkaamista ja kakku sankarille. Prinka jakoi tietysti kakkunsa Kelmin kanssa.

Prinka ja synttärikakku

Keskiviikkona olikin sitten puuduttava 10 tunnin ajourakka takaisin kotiin. Mutta kyllä tuo reissun nautinto  ajomatkan rasituksen voitti. Ensi vuonna uudelleen.

Liisa

Kommentoi