![]() | |||
Pennut 7 vk
Kuten pitkästä päivitysvälistä voi päätellä, työllistävät pennut näin viimeisinä viikkoina kasvattajaa lähes täyspäiväisesti. Parin viikon katkos johtui myös siitä, että hakkeri oli kaatanut kotisivut ja kotisivujen ylläpitäjältä Jannelta meni tovin aikaa saada sivut taas toimimaan. Prinkan viikarit täyttivät eilen 7 vk ja enää on jäljellä vajaa viikko yhteistä aikaa ennen kuin kaksi ensimmäistä pentua lähtevät uuteen kotiin. Tunteet on melko ristiriitaiset tässä vaiheessa. Tuntuu haikealta luopua pennuista juuri kun niistä on tullut niin mainioita persoonia. Ensimmäiset 4 vk meni tavallaan odotellessa, että pennut alkaisivat kunnolla ”elää” ja nyt kun ne tulevat päivä päivältä villimmäksi, taitavammaksi, reippaammaksi ja hauskemmaksi, onkin aika luopua niistä. Mutta realistisesti ajatellen, olisi vielä paljon kauheampaa, jos ne kaikki jäisivät kotiin riehumaan. Onneksi saan nauttia Pallopojasta vielä huhtikuun lopulle, ennen kuin Ruotsin vientivaatimukset täyttyvät. Pienen mutkan jälkeen kaikille pennuille löytyi ihanat kodit, jonne voin luottavaisin mielin lähettää rakkaat aarteeni. Ja onneksi kodit ovat myös sellaisia, joiden kanssa yhteydenpito onnistuu varmasti ja voin tavata mukuloita vastakin. Viralliset nimet sain päätettyä viime viikolla ja sunnuntai iltana sirutin pennut, joten vihdoin eilen sain pentueilmoituksen tehtyä omakoirassa loppuun. Margit ja Silja olivat myös hyväksyneet pentueen. Sirutus meni yksinkin hämmästyttävän helposti. Kastelin pistokohdan puudutusliuoksella, nostin pennun vetpedin päälle pöydälle ja annoin sille mirkosirun kuoren tutkittavaksi ja suit sait oli sirut piilotettu nahan alle. Ei huutoa eikä rimpuilua. Ainoastaan Pallopoika sanoin lyhyesti Ui! Kaikki muut paitsi Pallopoika ovat saaneet myös uuden kutsumanimen työnimen sijaan. Musti= Tino on nyt Milfeddyg Uitgelaten Pepinka ( riehakas) Topitessu= Noah on Milfeddyg Uitbundig Pepinka ( hilpeä) Lyyli = Zelda on Milfeddyg Uitgelezen Pepinka ( valikoitu) Pallopoika on Milfeddyg Uitmuntend Pepinka ( erinomainen) Tyyne = Rina on Milfeddyg Uitverkoren Pepinka ( valittu) Gymrinkielinen kennelnimi tarkoittaa eläinlääkäri, välissä oleva etunimi on hollantia ja lopuksi on pentujen sukunimi, joka muodostuu emän ja isän kutusumanimistä. Lähes kaikkien pentujen kohdalla oli helppo päättää, mikä niistä menee kenellekin, mutta Tampereelle Essille menevän agilitytoivon kohdalla käytiin vähän pohdintaa Topitessun ja Pallopojan välillä. Lopulta päätös oli kuitenkin helppo: Topitessu ( Noah) oli uudessa paikassa rohkeampi, se on vilkas ja nauttii keinulaudalla ja pallomeressä pomppimisesta eli kehon hallinta on hyvä ja lisäksi siitä tulee varmemmin medikoira kuin Pallopojasta. Topitessusta, josta siis tuli Noah, näyttäisi olevan ainesta myös näyttelykehiin. ![]() Noah 5 vk
Yvonne puolestaan ihastui alusta asti Pallopojan ryhtiin, tasapainoiseen rakenteeseen ja komeaan ulkonäköön sekä päättäväiseen käytökseen. Aika näyttää pääseekö Pallopoika jatkamaan sukuaan Ruotsissa. ![]() Pallopoika 5
Tino sopii varmasti reippaalle Brandtin pariskunnalle Muurameen, jolla on paljon kokemusta koirista ja harrastavat paljon ulkoilua. Tinolla varmaan riittää energiaa reippailun lisäksi myös jäljestykseen ja rally-tokoon. ![]() Musti 5 vk
Rina pääsee myös kokeneeseen koiraperheeseen Porvooseen. Tiina on suunnitellut kauniille Rinalle jo tulevia näyttelyitä ja harrastuksena rally-tokoa ja kaverikoirailua. Toivottavasti sekin tulee jatkamaan sukua aikanaan. ![]() Tyyne 5 vk
Pikkuinen ja reipas Zelda jää Lappeenrantaan Ikäheimosen perheen ensimmäiseksi omaksi koiraksi. Uudessa kodissa Zeldalla on kaverina kaksi pikku tyttöä ja kissa Jannen ja Lauran lisäksi. Aika näyttää, mitä Zeldan kanssa touhutaan. Uskoisin, että sekin saa viettää aktiivista elämää. ”virallinen ” koulutus alkaa pentukurssilla huhtikuussa. ![]() Lyyli 5 vk
Eilen kävin ”testaamassa” pentuja niille ennestään kokemattomassa ympäristössä vastaanotolla ja videoin kaikkien toiminna siellä. Pieniä eroja pennuissa näkyy, mutta mitään uutta ja yllättävää en huomannut. Zelda oli testaushetkellä väsynyt , hain sen omalta pediltään lähes unessa. Se näkyy myös Zeldan käytöksessä. Tässä linkit videopätkiin. Noah :https://www.youtube.com/watch?v=GR-y3VKTF7E&t=6s Pallopoika: https://www.youtube.com/watch?v=GR-y3VKTF7E&t=6s Tino: https://www.youtube.com/watch?v=3CcTIa1HzwY Rina: https://www.youtube.com/watch?v=i1jiHxo6-lE Zelda: https://www.youtube.com/watch?v=rqWf69DdXNc&t=192s
Pentuja on nyt punnittu viikottain ja 7 vk kohdalla painot olivat seuraavat: Pallopoika 3,5 kg, Tino 3,2 kg, Rina 3,2 kg, Noah 3,0 kg , Zelda 2,8 kg . Kasvuvauhti on vähän hidastunut viime viikkoisesta, kun pennut liikkuvat jo paljon ja valvovat enemmän. Kasvua tuli viime viikosta 400-600g / pentu. Edellisen viikon kasvu oli 500-800g/pentu. Ruoka maistuu kaikille hyvin ja sitä kuluu noin 1/2 dl/ pentu/ ruokailukerta eli noin 2 dl / vrk. Pennut ovat syöneet pääasiassa Brit Care penturuokaa, johon on lisätty vähän kermaviiliä ja lisäksi jauhelihaa, raejuustoa, keitettyä kananmunaa tai keitettyä kalaa. Lisäksi olen lorauttanut vähän Nutrolin pentuöljyä.
Ulkoiluhetket ovat vähitellen pidentyneet ja reipastuneet. Ulkona on oltu 2-3 kertaa päivässä. Takapihalla on koiratarha ja koppi, jossa useimmiten ulkoillaan. Pennut juoksevat hippaa kopin ympäri ja pitkin polkuja, painivat kopissa sekä pureskelevat mustikan varpuja muista oksia. Usein tarpeiden tekeminen onnisuu ulkoilun aikana. Olen myös lumilingolla ajanut polkuja talon ympäri, piharakennukselle, grillikatokselle ja portille. Näitä pokuja pikin ”lenkkeillään” tarhaleikkien lopuksi. Rappujen alusta kiinnostaa pentuja kovasti. Muutamat osaavat jo kiivetä ulkoraput takaisin sisälle minun tai Prinkan perässä.
Sisällä leikit muuttuvat myös koko ajan railakkaammiksi. Pentuhuone ei ole pitkään aikaan enää riittänyt heidän temmellyskentäksi, vaan pennut ovat valloittaneet myös keittiön ja välillä niiden kiitoratana on myös eteisen käytävä, jossa voi pomppia pallomereen riehumaan. Valvottuna on käyty myös olohuoneessa seikkailemassa. Leikki on pentujen tapaan enimmäkseen painia, hippaa, lelujen repimistä ja purutikkujen pureskelua. Myös suurella tasapainolaudalla keinuttelu on hauskaa ja säkkituolin uumenissa on kiva nahistella kaverin kanssa. Nukkumispaikkoja on päiväsaikaan monta: pentulaatikko, kuljetusboksi, häkki, keittiön sohvan alunen, säkkituoli. Yöksi suljen pennut pentuhuoneeseen nukkumaan. Välillä meno ei meinaa rauhoittua millään, mutta purutikkujen järsimen lopulta rauhoittaa riekkumisen niin, että minäkin pääsen nukkumaan puoli yhdentoista maissa. Aamupuuhat alkaa Prinkan herätyksellä klo 7.
![]() Säkkituoli on kaikkien lampipaikka
![]() Rina tasapainolaudalla
Tässä pari videoklippiä pentujen leikeistä. https://www.youtube.com/watch?v=s7RZBzTTong https://www.youtube.com/watch?v=F7YzPG90ff4
Nyt kun Prinka on lähes kokonaan vieroittanut pennut, on se alkanut kunnolla leikkiä pentujen kanssa. Sitä on hauska seurata. Prinka kantaa pentujen eteen raatoleluja ja houkuttelee niitä vetoleikkiin kanssaan. Se myös painii pentujen kanssa. Erityisesti Tino joutuu useimmiten Prinkan pyöriteltäväksi. Ilmeisesti Prinka tietää, että Tino kestää emon aika rajultakin näyttävän käsittelyn. ![]() Tino Prinkan kanssa leikkimässä
Totuttamisen eli sosiaalistamisen olen aloittanut 4 vk iästä lähtien. Olen jo ennakkoon totuttanut pentuja erilaisiin ääniin. Olen soittanut niille voimistuvalla volyymillä ampumista, ukkosta ja ilotulitusta sisältävää levyä, kolistellut astioita ja kattilan kansia, taputtanut käsiä, yskinyt, nauranut, kiljahdellut ja tömistellyt sekä kolistellut peltipurkkeja. Kaikesta ennakoinnista huolimatta pennut pääsivät pahan kerran säikähtämään vieraan pikku pojan aiheuttamaa voimakasta vinkulelun ääntä. Siitä seurasi yleinen paniikki ja tämä säikähdys yhdistyi kerrasta vieraisiin ihmisiin. Saamieni ohjeiden mukaan toimien tilanne näyttää nyt viikon jälkeen olevan taas kunnossa. Parissa päivässä sain pennut sidätettyä erilaisiin vinkulelujen ääniin ja ihmisten kiljahduksiin totuttaminen jatkuu edelleen. Vieraisiin uudelleen totuttaminen eteni myös nopeasti jauhelihan ja leikin avulla. Vieraita on käynyt lähes päivittäin 5 viikosta lähtien, parhaimpina päivinä parikin kertaa. Onneksi lähipiiristä on löytynyt myös paljon lapsia, jotka ovat käyneet pentuihin tutustumassa ja pennut ovat suhtautuneet heihin pääsääntöisesti hyvin. Pallopoika on ajoittain vieläkin vähän varovaisempi kuin muut, mutta yleensä sekin suhtautuu reippaasti kaikkiin vieraisiin. ![]() Silja syöttää herkkuja pennuille.
Totuttaminen on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin ja jatkaa uudessa kodissa koko pentuajan sekä vielä nuorena aikuisenakin. Kooikeri on herkkä ja reaktiivinen eikä sosiaalistamisen merkitystä voi liikaa painottaa. 5-10 vk pennun elämässä on herkkää aikaa, jolloin sen on hyvä saada paljon positiivisia kokemuksia erilaisista asioista. Vielä on muutama päivä aikaa nauttia näiden kaikkien mussukoiden seurasta. Otin jopa reilun viikon loman ennen kuin ensimmäiset kaksi pentua lähtevät ensi lauantaina. Vielä ehdimme autoajelulle ja ehkä käymään kauppakeskuksessa. Näillä jokaisella on oma paikkansa minun sydmessäni.
Liisa muokkasi tätä sivua 2.03.2017, 10:26 Kommentoi | |||
ulkoasu ja tekniikka (c) by Janne Rautakannel :: sisältö (c) Kennel Milfeddyg |