Mimmi on poissa 4.1.2015

Sain tänä aamuna Pentikäisen Matilta soiton, jota olin jo jonkin aikaa osannut pelätä. Mimmin kunto oli eilen illalla romahtanut. Vielä eilen Mimmi oli käynyt kävelylenkillä, mutta illalla se ei enää jaksanut liikkua eikä ruoka maistunut. Aamulla se ei päässyt omin avuin ylös makuulta.

Vanhuuden tuomat vaivat verottivat vähitellen Mimmin voimia, mutta se sai viettää elämisen arvoista vanhan koiran elämää loppuun asti. Puolilta päivin jätimme  Mimmille jäähyväiset ja saatoin sen taivasmatkalle Tipla-emon luo.

Mimmi viimeisenä päivänään

Mimmi viimeisenä päivänään

Mimmi 15 v 8 kk

Mimmi 15 v 8 kk

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mimmi ( Milfeddyg Ffolog)  on tähän astisista kasvateisani pitkäikäisin ja oli kuollessaan lähes 15 vuoden ja 8 kk ikäinen. Se syntyi äitienpäivälahjana 7.5.1999. F-pentue oli Tiplan ensimmäinen pentue ja siinä oli 3 narttua ja 4 urosta.

Mimmi oli rakenteeltaan kaunis  ja hienoluonteinen welshi. Se saavutti näyttelyissä kansainvälisen-,  Suomen-, Eestin- ja Venäjän muotovalion arvon.

Mimmillä on yksi pentue: H-pentueessa on 4 urosta ja 3 narttua s. 13.4.2002. Pentueen isä on Benton Hole in One.

Ikävä kyllä yksikään Mimmin pennuista ei jatkanut sukua edelleen.

Juuli sai Mimmin aikanaan rippilahjaksi ja se vietti pitkän elämänsä koko Pentikäisen perheen rakastettuna lemmikkinä.

Enää ei Mimmin harmaa kuono näy ikkunassa kotiin tulevaa Matti- isäntää odottamassa, mutta kauniit muistot säilyvät.

Mimmi ja Juuli 2003

Mimmi ja Juuli 2003

Mimmin lempeä katse

Mimmi lepää pentulaatikossa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mimmi toukokuussa 2014

Mimmi toukokuussa 2014

vanha Mimmi toukokuussa 2014

vanha Mimmi toukokuussa 2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liisa muokkasi tätä sivua 4.01.2015, 22:14

Kommentoi