Lomailua ja sairauslomailua 7.12

Kuopion agirotureissu Seniori- ja paragi SM-kisoineen oli hieno alku kesälomalle. Olin päättänyt pitää ruhtinaalliset kolme viikkoa lomaa, joka on yrittäjälle harvinaisen pitkä loma.

LOMAILUA

Ensimmäinen viikko kului kulttuurivoittoisesti. Vuoropäivin Savonlinnan oopperjuhlia ja Imatra Pig Band-festareita. Joka välissä ehdittiin tietysti treenata agia, lenkkeillä metsässä sekä jäljestää ja tietysti uida. Tiistaina pääsimme eläinlääkäriporukalla kuuntelemaan Aidan orkesteriharjoitusta kollega Pekka Hyyrysen myötävaikutuksella. Pekka laulaa Savonlinnan oopperakuorossa, eli viettää joka kesä reilun kuukauden” linnassa”. Esitys oli vaikuttava: mahtavat kuoro-osuudet, upeat lavasteet, hienot tanssiesitykset ja musiikki. Leppoisan kesäpäivän kruunasi lounas Iloisessa Munkissa, joka on idyllinen kesäravintola järven rannalla.

Keskiviikko iltana nautimme Railin kanssa toisenlaisesta musiikista Big band- teltassa. Mukaansa tempaavaa rytmimusiikkia, näyttäviä goreografioita, taiturimaista äänen käyttöä, hellyyttävää huumoria ja komeaa mieslaulua. Esintyjinä  Brassballet ( Saksa), Vocapeople (Israel/USA), Seminaarimäen mieslaulajat. Big Band -teema jatkui torstaina katukonsertissa Sirpan seurassa. Nautimma auringosta, Humon soitosta ja shoppailusta.

Perjantaina oli taas Railin kanssa suuntana Savonlinna ja vuorossa oli Taikahuilun orkesteriharjoitus. Saimme taas nauttia kauniista Mozartin musiikista. Ikävä kyllä teosta ei soitettu kokonaan, vaan harjoiteltiin pääasiassa toista puoliaikaa. Kapelimestari suorastaan hioi  ja hinkkasi esityksiä viimeisen päälle. Esityksen jälkeen Pekka liittyi seuraamme ja nautimme maittavan lounaan Majakassa. Kotimatkalla kävimme Railin kanssa katsomassa Retretin kesänäyttelylyn, josta jäi mieleen vaikuttavat luolateokset ja Rudolf Koivun satukuvitukset. Tyko Sallisen teokset eivät olleet oikein minun mieleen, vaikka aikansa radikaali olikin. Eikä Railin ja minun kesäretki olisi mitään ilman uintia – tällä kertaa kirkkaissa vesissä Punkaharjulla.

AHKEROINTIA JA NAUTISKELUA

Lomapäivät alkoivat täydellisesti aamu-uinnilla Sahalahden uimalaiturilta. Aivan kuin olisi ollut kesämökillä. Aamulla rannassa kuului vain linnunlaulu ja laineiden liplatus. Kun pulahdin viileään veteen, oli elämä täydellistä. Sitten kylpytakki päällä kotiin, Kelmin kanssa aamulehden haku ja kaikessa rauhassa kahvin keittoon. Aamukahvit terassilla on kesällä ihanaa. Linnunlaulua, kukkia ja vihreää joka puolella vanhassa puutarhassa, joka on sopivasti luonnonmukainen. En vaihtaisi tätä paikkaa mihinkään.

Säät olivat enimmäkseen aurinkoisia, joten uskaltauduin mattojen pesuun. Painepesuri oli oiva hankinta. Sillä pesin parissa päivässä kaikki isot matot. Niiden kuivattelemisessa oli sitten vähän puuhaa, kun sadekuurot aiheutti vähän mattojen kantamista edestakaisin sisään ja ulos. Roopen kanssa pilkoimme polttopuita ja Roope ahkeroi muutenkin anopin kesätyölistan ohjaamana.

Loppuviikosta kävin koirien kanssa lenkillä ja uimaretkellä Päihänniemen rannoilla. Koska Etta oli ilmoitettu taippariin 14.7., otin mukaan riistapukin, että voimme treenata sen noutoa vedestä. Tosin ei siinä pitäisi mitään ongelmaa olla. Etta on innokas uimari ja keväällä wss pentutapaamisessakin Etta nouti kaikki riistapukit, joita wss- junnut eivät noutaneet.

Etta noutaa riistapukkia vedestä

Koirat ovat kuitenkin yllätyksellisiä. Nakkasin riistapukin veteen ja Etta syöksyi innokkasti sen perään, mutta kas yllätystä, se teki U-käännöksen pukin edessä ja jäi uimaan ja odottamaan ”oikeaa ” keppiä. Kelmi kyllä nouti pukin parempaan talteen. Etta ei todellakaan suostunut ottamaan riistapukkia suuhunsa, ei maalla eikä vedessä. Ei vaikka kuinka tein asiasta hauskan ja saaliin omaisen. Kelmi ja Lempi vain villiintyivät enemmän ja enemmän ja yrittivät riistää sitä kädestäni. Etta kyllä yritti vähän nyppiä höyheniä siivistä irti, mutta ei suostunut ottamaan koko pukkia suuhunsa saati sitten noutanut sitä. No, ajattelin, että se oli vain jokin hetkellinen lukko ja yritetään huomenna uudelleen. Mutta seuraavanakaan päivänä riistapukki ikään kuin ällötti Ettaa. Se ei ottanut sitä kädestä, ei maasta paikallaan eikä heitettynä. Se lähti kyllä lentävän pukin perään, mutta nuuhkaistuaan sitä kääntyi pois. Muita esineitä se kyllä suostui noutamaan. Apua, taippari on viikon päästä ja minun on opetettava Ettalle riistapukin nouto alusta alkaen. Hieroin aluksi riistapukkia kalkkunaleikkeen siivuilla ja piilotin sen murusia sulkien alle. Se kyllä herätti sen verran kiinnostusta, että Etta yritti kaivaa muruset sulkien alta, mutta ei ottanut kokonaista pukkia suuhunsa. Sitten muistin, että Etta on opetettu koskemaan kättä ja esineitä ja siitä on palkattu naksuttimella. Näin sain sen aluksi koskemaan kuonolla kädessä olevaa ja sitten maassa olevaa pukkia. Se alkoi naksuttimesta innostua. Ota- käskystä aukesi lopulta suu ja Etta otti varovaisen otteen pukista, kun vedin sitä koirasta pois päin. Naksuttimella vahvistamalla ote parani kerta kerralta ja lopulta se otti pitävän otteen pukista ensin kädestäni, sitten maasta ja lopulta se kantoi pukkia minua seuraten ja vihdoin ja viimein nouti sen käskystä. Tähän kaikkeen meni aikaa pari päivää, kun tein lyhyitä harjoituksia 2-3 kertaa päivässä. Joka harjoituskerralla Etta oli edistynyt kypsyteltyään asiaa päässään. Kolmannen päivän iltana menin kokeilemaan, josko se jo noutaisi pukin vedestäkin. Aluksi se näytti taas ilmeillään, että hyi ällöä, ei voi koskea. Vähän aikaa leikittiin pakenevaa lintua ja kiinnostus heräsi. Heitin pukin aivan veden rajaan ja varovaisesti Etta nouti sen. Hirmuisen ilon pidon jälkeen heitin pukin kunnon matkan päähän ja Etta teki kuin tekikin oikeaoppisen noudon käteen asti! Jes, vaivannäkö auttoi ja aikaa taippariin oli vielä 2 pv, joten ei mitään hätää!

KOHTALOKAS JÄLJESTYS

Torstaina kävin tekemässä pari verijälkeä koirille. Kelmille ja Kuillolle Yhteisen noin 300m pitkän jäljen ja Ettalle oli määrä tehdä noin 600m pitkä, mutta pienen suunnistusvirheen vuoksi jäljestä tuli täysmittainen jälki eli noin 900-1000 m pitkä. Jälkien kypsymistä odotellessa irrotin painepesurilla maalia varaston kippiovesta ja huvimajasta maalausta varten. Annin oli määrä tulla perjantaina kanssani maalaamaan niitä. Läksin illan suussa koirien kanssa jäljestämään. Ensin kävimme pienen metsälenkin verryttelyksi. Sitten ajoin Ettan jäljen alkuun ja Kelmi ja Kuillo jäivät autoon odottamaan. Etta lähti heti jäljelle reipasta vauhtia. Minulla oli täysi työ pysyä perässä ja samalla kerätä jälkimerkkejä pois puista. Välillä oli pakko jarrutella innokkaan jäljestäjän menoa, mutta ei se näyttänyt siitä häiriintyvän. Ensimmäinen kulma meni aivan tarkasti ja Etta merkkasi kulman nuuskien. Toisella kulmalla pieni tarkistuslenkki ja ilman apua matka jatkui varmasti viimeiselle osuudelle. Reilu sata metriä kulman jälkeen tulimme tiheän taimikon laitaan, jossa oli tehty raivaustyötä. Vauhti oli edelleen reipasta, vaikka matkaa oli taitettu jo lähes 700m. Merkkejä ittottaessani en ehtinyt katsomaan kunnolla jalkoihini,  kompastuin  oksaan ja kaaduin aivan rähmälleni. Ylösnoustessani tunsin, että jalkani oli tarttunut johonkin kiinni ja tunsin, että jokin tunkeutui vasemman pohkeen sisään. Raivaustyössä pystyyn jäänyt seiväs oli tökännyt syvälle pohjelihakseen. Huomasin, että sääriluun vieressä pohkeen etupuolella oli ammottava reikä! Jatkoimme samantien matkaa jäljestäen. Katsoin kuinka paljon haavasta tulee verta. Ajattelin, että jos se vuotaa pulppuamalla, on minun käytävä maahan jalka pystyssä ja tehtävä jäljestysliinasta kiristysside ja soitettava apua. Sijainnin selittäminen olisi aika vaikeaa keskellä metsää. Verta tuli kuitenkin vain hiljaa liruttamalla, joten jatkoin rauhallisesti ontuen. Soitin Siljalle ja kerroin missä olin ja mitä oli käynyt. Pyysin häntä tulemaan Panun kanssa minua hakemaan. Yritän tulla tien laitaan, jonne on matkaa noin 400m jäljellä. Kaikesta tästä ”häiriöstä” huolimatta Etta jäljesti virheettömästi loppuun asti, tosin vauhti oli huomattavasti hidastunut. Se löysi kaadon, söi palkkansa ja nautti minun antamista kehuista! Oikea superjäljestäjä tuo Etta! Kaadolta tien laitaan oli vielä pari sataa metriä, joka käveltiin rauhallisesti. Jalkaan ei vielä koskenut juuri lainkaan. Tien laidassa istuessani huomasin, että pohkeen takapuolella oli punoittava kohta, josta keppi oli melkein tullut läpi,mutta iho oli jäänyt läpäisemättä. Kun ajattelin tapahtumaa, tuli mieleen kaikki ällöttävät märkivät eläinten pistohaavat teurastamolla ja vastaanotolla.

Panu ja Silja tulivat pian ja löysivät minut tien laidassa istumasta. Panu vei autoni ja koirat kotiin ja Silja vei minut ensiapuun. Matkalla alkoi kipu lisääntyä ja ensiapuun päästessä en enää voinut varata jalalle kivun vuoksi. Jalka kyllä toimi ja tunto oli tallella. Pääsimme pian hoitajan ensiapuun, mutta  saimme odottaa vielä pari tuntia, ennen kuin lääkäri ehti operoimaan haavan. Hän puhkaisi reiän pohkeen takapuolelle, että sai haavaontelon huuhdeltua puhtaaksi läpi asti. Haavaan laitettiin dreeni, jonka avulla haavaonteloa saadaan hyvin huuhdeltua.

SAIRASTELUA

Siihen sitten loppui kaikki touhuaminen ja oli pakko pysähtyä. Ei ollut menemistä taippariin eikä sunnuntaina Mikkelin agikisaan. Piti myös luopua maalaussuunnitelmista ja mökille menosta ensi viikolla. Tuntui tosi katkeralta, että loma meni puoliksi pilalle ja oli luovuttava kaikesta hauskasta, mitä olin suunnitellut loppulomalle. Liikkumista rajoittava kipu veti mielen entisä apeammaksi. Mieltä painaa tietysti myös huoli, että paraneeko jalka täysin ennalleen. Lauantai meni lähes murehtiessa, mutta sitten löysin asiasta valoisia puoliakin. Onneksi Silja pääsi viemään minut nopeasti ensiapuun. Onneksi  hermot ja suuret verisuonet olivat säästyneet, joten kunnollinen toipuminen on todennäköistä. Ja onneksi Salla ja Roope olivat tukenani toipumisen alussa. He lenkittivät koirat ja käyttivät minut terveysasemalla haavahoidossa ja auttoivat muutenkin. Ja nythän minulla on aikaa ja hyvä syy levätä ja lueskella koira- ja muita lehtiä, joita ei ole viime aikoina ehtinyt lukemaan. Isä- vainaa olisi sanonut: ” Hyvä, ettei käynyt pahemmin”. Eikä meillä Ettan kanssa ole mikään kiire taippariin tai agi- kisoihin. Se on vielä nuori ja voimme rauhassa treenata, kun jalka tulee kuntoon.

Nyt kun tapaturmasta on aikaa 3 vrk, on haavavuoto selvästi vähentynyt. Leposärky on koko ajan pysynyt kipulääkkeillä poissa ja liike kipukin on nyt hellittänyt niin paljon, että voin jo kevyesti varata koko jalkaterällä maahan. Aluksi käytin kahta kyynärsauvaa, mutta nyt tarvitsee enää vähän keventää kipeää jalkaa yhden kepin avulla. Voi olla, että huomenna pystyn jo itse ajamaan terveysasemalle ja saan dreenin  pois haavasta.

On aikaa nauttia kukkivasta pihasta ja levätä. Kesää on vielä jäljellä ja ehdimme vielä nauttia metsälenkeistä ja agsaamisesta  ym hauskasta.

jasmin pensas täynnä kukkia

varjolilja

2 kommenttia artikkelilla “Lomailua ja sairauslomailua 7.12”

1. Maami sanoo:
   16.7.2012 klo 20.06

   Oi rakas Ystävä

   Voi APUA, mikä onnettomuus… nenänpää kalvenneena luin mitä siun jalalle kävi 🙁
   Ja nainen vaan jatkoi kävelyä… joku alhaisemman kipukynnyksen omaava olis kyllä jääny niille sijoilleen ja soittanu apua.
   No sie ootkii aina ollu sellainen Sisukas Selviytyjä Sisko 🙂

   Nyt sitten vaan otat loppuloman iisisti!
   Soitellaan ja pitää nähdä vielä kun kesää on jäljellä !!

2. Liisa sanoo:
   16.7.2012 klo 20.36

   Laiskottelu sujuu jo ihan hyvin ainakin näin sadekelillä. Nähdäänhän myö, ainakin Porvoon kisoissa elokuussa.
   Niin ja kyllähän mie soitin heti apua, eli pyysin Siljaa hakemaan. Vaan olis menny iäisyys jos olisivat joutuneet etsimään miut keskeltä mettää. Siks könkkäsin tien varteen ja oottelin siinä. Kipu tuli selvemmin vasta matkalla sairaalaan.

Kommentoi