Lempi 23.9.1998 – 21.5.2015

Lempi l.   FIN MVA Milfeddyg Elaika Bianca on poissa. Lempi oli tähän asti vanhin koirani ja ehti saavuttaa kunnioitettavan 16 vuoden ja 8 kuukauden iän. Viikon kestäneen sairastelun jälkeen tuli selväksi, että suolistosyöpä oli saanut vallan ja meidän oli luovuttava pitkäaikaisesta ystävästämme.

Viimeinen kuva Lempistä viikkoa ennen pois menoa

Huhtikuussa 2015 Mikonsaaressa

retkellä Mikonsaaressa Prinka, Lempi ja Kelmi

hiihtoretkellä jäällä maaliskuussa 2015

Lempin tarjoilupöytä helpottamaan ruokailua

Lempin viimeinen joulu Kuusamossa 2014

Lempi syntyi Piskun toiseen pentueeseen, johon kuului Lempin lisäksi siskot Anni (Milfeddyg Emily Bianca)  ja Greta (Milfeddyg Esther Bianca)  sekä  veli Toca ( Milfeddyg Erasmus Bianca). Lempi oli pentueen pitkäikäisin. Lempi oli jo alusta lähtien päättänyt jäädä kotiin emon kaveriksi. Lempi ei halunnut tehdä tuttavuutta pennun  ostajien kanssa,  vaan jäi leikkimään pentuhuoneeseen itsekseen toisten pyöriessä uusien ihmisten ympärillä.

Lempi täytti sille asetetut toiveet joka suhteessa. Siitä kasvoi teinitytön hieno harrastuskoira ja rakas ystävä. Silja harrasti Lempin kanssa pääasiassa agilityä mutta myös vähän tokoa. Harrastusmielessä teimme myös verijälkiä, jossa Lempi osoitti tarkkaa nenää ja jälkiuskollisuutta.

Lempin luokanvaihtopalkinto

Lempin agilityuran alkuvuosina oli vain mini- ja maxiluokka, joiden säkäkorkeusraja oli 40 cm. 41 cm korkea Lempi joutui siis maxiluokkaan. Sen agility-ura alkoi hienosti voitolla  nuorten SM-kisoissa Kirkkonummella 6.5.2000. Maxi- kakkosluokkaan Lempi nousi 8.7.2000  ja  maxikolmoseen 11.3. 2001  16 kisan jälkeen Siljan ohjaamana. Eipä siis 60cm tai jopa 65 cm rimat pikkumaxia haitanneet. Maxikoirana Lempi saavutti piirinmestaruus joukkue pronssia Kotkassa 26.8.2000 ja joukkuekultaa Lappeenrannassa 19.8.2001.  Lempi ja Silja edustivat LAU:ta joukkue SM-kisassa mxijoukkueessa Kokkolassa 27.10.2001,  jossa joukkueen sijoitus oli  15.

Vuonna 2002 agilitysäännöt muuttuivat ja luotiin mediluokka 35-43 cm korkeille koirille ja Lempikin pääsi kokoonsa nähden sopivampaan luokkaan. Samoihin aikoihin Silja lähti opiskelemaan ja kissaaminen jäi toistaiseksi tauolle pentuhankkeiden vuoksi. Lempin kisaura jatkui vielä vähän aikaa minun ohjauksessa medi-kolmosessa. Muutama nollatulos vielä kerättiin ja piirinmestaruuspronssia Kouvolassa 10.8.2008. Lempin viimeinen agikisa juostiin 6.9.2009. Lempin agilityura  päättyi loukkaantumiseen metsälenkillä talvella 2010. Takajalka jäi jumiin puun juuren alle ja nivelside katkesi kinnernivelestä. Eläinlääkäri Esa Kestin tekemä osteosynteesi onnistui hyvin ja toipumisvaiheen jälkeen Lempin jalka oli täysin oireeton koko loppuelämän.

Agilitykuvia:

agirotujoukkue Tåffe, Lempi, Willy ja Meg

Piirinmestaruus joukkuehopeaa

Piirinmestarit

agirotujoukkue Kelmi, Lempi ja Bello. Naamioituneet ohjaajat Liisa ja Mervi

Lempi ulos putkesta 2000

Lempi pujottelee. Kuva Lauri Heino

Lempi hyppää 5.2008

Lempi Imatralla 8.9.2007 voitto medi kolmosessa

Lempi 2008

Rakenteensa puolesta Lempi ei vaikuttanut  kovin lupaavalta näyttelyitä ajatellen. Tarkoitus olikin, että Lempi saa olla harrastuskoira ja perheen lemmikki. Mutta aikuistuessaan  se kehittyi ja tuli ikään kuin vahingossa Suomen muotovalioksi. Lempin ensimmäinen serti tuli  22.4.2000 Lappeenrannassa tuomarina Åke Cronannder . Toinen serti ja varacacib   16.2.2002  Imatralla tuomarilta Agnes Garami-Kertes   ja kolmas serti ja rop 11.5.2002

Lappeenrannassa Paavo Mattilalta.

Valioitumisen jälkeen syttyi kuitenkin ajatus astuttaa Lempi, kun sillä oli jopa terveet polvet, lonkat, silmät ja vWd- vapaa ja luonnekin miellytti. Koska Lempi oli perinyt isältään Binkieltä melko kevyen luuston ja pitkä jalat sekä pienet ropelikorvat, valitsin urokseksi Minin ( Maricosan´s Minimus Duenna), joka oli pienehkö ja vahvaluustoinen ja kaunispäinen koira. Jouluaattona 2002 syntynyt pentue ikävä kyllä menehtyi: ensimmäinen poika syntyi kuolleena ja toinen poika eli vain reilun vuorokauden. Molemmat olivat erittäin pienikokoisia ja vajaakehittyneitä vaikka syntyivät normaaliin aikaan. Joulunpyhien takia ei pentujen kuolinsyytä saatu selvitettyä. Lempi suri kovasti kuolleita pentujaan eikä joulu oikein tuntunut joululta.

Lempin pieni ”Hesus”-pentu jouluna 2002

Seuraavaan kiimaan uusittu astutus Minillä tuotti hienon tuloksen. 29.8. 2003 syntyi reipas ja elinvoimainen pentue: 4 urosta ja 1 narttu. Koska Lempi ja Mini olivat hyvin erityyppisiä ja – kokoisia, oli pentuekin kovin monimuotoinen: Remu ( Milfeddyg Elaika )  ja Vipi ( Milfeddyg Elaika)  todella suurikokoisia uroksia, Dino ( Milfeddyg Elaika )  ja Kelmi ( Milfeddyg Innemend Elaika)  normaalikokoisia, joista Kelmi muistuttaa enemmän isäänsä ja Dino emäänsa Lempiä. Sitten on vielä piskuinen Ella ( Milfeddyg Ilaysa Elaika ), joka tuli rakenteeltaan ehkä molempiin vanhempiinsa ja on pentueen eläväisin. Kaikki pentueen jäsenet ovat edelleen voimissaan lähes 12 vuoden ikäisenä ja ovat viettäneet elämänsä terveenä. Dinolla on 2 pentuetta, Ellalla 1 ja  Kelmillä 3 pentuetta, joten sukukin jatkuu eteenpäin. Kelmi jäi kotiin ja sai kasvaa emon ja Pisku-mummon hyvässä hoidossa. Olen Lempille ikuisesti kiitollinen sen hienosta pojasta.

Kuvia Lempin  I-pentueesta

Lempin kakarat Kelmi ja Ella

Pikku Ella ja hiiri

perhepotretti: Ella, Kelmi, Pisku ja Lempi

Tämän onnistuneen pentueen jälkeen yritin vielä kaksi kertaa Lempille toista pentuetta, mutta onni ei ollut myötä. Ensimmäinen yritys epäonnistui kun uros osoittautui myöhemmin steriiliksi. Lurun ja Lempin välillä oli rakkautta ensi silmäyksellä ja astutus onnisuti hyvin. Tiineys päättyi kuitenkin keskenmenoon 2 vk ennen laskettua aikaa. Kaikki pennut kuolivat kohtuun ja jouduimme tekemään Lempille sektion. Samalla se steriloitiin. Eviran tutkimuksissa ilmeni, että keskenmenon syynä oli virustartunta.

Alkuvuodesta 2011 Lempi sairastui Cushingintautiin, joka onneksi pian saatiin tasapainoon lääkityksellä. Tuo perussairaus kuitenkin altisti sen virtsatieinfektioille, joita se sai muutaman kerran viimeisinä vuosinaan. Kelmistä kehittyi tarkkanenäinen tulehduksen ilmaisija. Vanhuuden vuosinaan Lempi sairasti myös vestibulaarisyndrooman, josta se kuitenkin toipui täysin. Ylipäätään Lempi osoittautui vanhuuden vuosinaan aikamoiseksi taistelijaksi. Kaikista  krempoistaan se toipui nopeasti ja jatkoi reipasta menoa aina viime viikkoihin asti. Heikentynyt kuulo aiheutti sen, että Lempistä piti pitää tarkkaa huolta metsälenkeillä. Mummeli kun tahtoi jäädä tutkimaan mielenkiintoisia tuoksuja polun risteykseen, eikä sitten enää tiennyt mihin muu porukka oli jatkanut matkaa ja lähti juoksemaan takaisin sinne mistä oli tultu. Etta ja myöhemmin Prinka oppivat käskystä hakemaan eksyneen mummon. Kelmi viis välitti siitä, missä äitimuori harhailee. Aivan viime kuukausia lukuun ottamatta Lempi kulki samat metsälenkit kuin nuoremmatkin koiramme. Pientä dementiaakin mummelilla oli viimeisen puolen vuoden aikana josta syystä pissat saattoivat tulla yhtä hyvin sisälle kuin uloskin. Tämä ongelma hoitui kuitenkin juoksuhousuin laitettavilla inkontinenssisiteillä. Koiraa ne eivät näyttäneet haittaavan, mutta emännälle se aiheutti pientä lisävaivaa. Mutta mitäpä sitä ei tekisi vanhan ystävänsä eteen, että yhteiselo sujuisi niin kauan, kuin vanhuksella riittää  elämäniloa ja voimia.

Synttäreitä juhlittiin joka vuosi:

Lempin 1- vuotis synttärit-99

lihaherkkukakku koirille, Lempi 14 v

pilkettä silmässä Lempi 14 v

Lempin synttärikakku

Lempi 16 v

Lempi 15 v

Lempi 15 vuotiaana

anna jo se kakku, Lempi 15 v

Lempi oli mutkaton ja iloinen kooikeri. Se tuli toimeen kaikkien koirien kanssa, jotka laumaamme ujuttautuivat. Kovin leikkisä se ei ollut toisten koirien kanssa, mutta tuli kaikkien kanssa toimeen eikä haastanut kenellekään riitaa. Se oli hyväntuulinen ja innokas touhuamaan kaikenlaista. Vielä vanhanakin se halusi osallistua rally-toko ja agilitytreeneihin ja pelata koirapelejä. Se oli aina valmis lenkille, mutta osasi myös olla yksin, jos se ei mukaan voinut tulla. Vieraista ihmisistä se ei juurikaan piitannut. Makupalat se kyllä halukkaasti otti vieraankin kädestä ja teki käskystä temppuja, mutta silityksistä ei piitannut ja ilmaisi sen myös selvästi haukkumalla.  Lempi oli superahne kooikeriksikin. Makupalat piti pudottaa sen suuhun tai tarjota avokämmeneltä, jos ei halunnut hampaita sormiinsa. Nuorena ja ketteränä ollessaan Lempi loikkasi vaivattomasti ruokapöydälle. Mitään ei voinut jättää pöydälle vahtimatta  tai herkut hävisivät kun ehdit vain selän kääntää. Näistä tavoista johtuen Lempi saikin toisen nimen Lempo. Eräänkin kerran kaikui sen perään: ” Lempo soikoon, mitä teit!”

Elettyään kylliksi Lempi jätti meidät kiitollisena yhteisestä matkasta. Näyttäisi siltä, että se jätti jälkeensä hyvän perimän ja elinvoimaiset jälkeläiset, joissa sen elämä jatkuu.

Lempi ja Kelmi. Kuva Henna Palmunen

Lempin lempeä katse 2.2012

Lempi odottaa vuoroa aksatreeneissä

Lempi kotoisissa lenkkimaisemissa

Lempi tuulitukka 2010. Kuva Henna Palmunen

4 sukupolvea: Pisku, Lempi, Kelmi, Ellan pennut

Lempi reippaana

Heippa, sanoi Lempi

Lempi ja Tipla uimasilla

Lempi uimassa. kuva Henna Palmunen

Lempi vauhdissa 2008. Kuva Nea Gustafsson

Liisa ja kamut 17.9.2009

äiti ja tytär juhannuksena 2000

Lempin nuoruuden lauma: Vikke, Tipla, Pisku ja Lempi 2003

Talven riemua 2012

äiti ja poika 2010. Kuva Henna Palmunen

hiihtoretkellä 2011: Lempi, Kelmi ja Etta

Lempi 14v ruskaretkellä

joulukoirat Prinka, Lempi ja Kelmi

Lempi 2014

Herkkä hetki ystävysten kesken. Lempin rakas katse. Kuva Mervi Tammi

Lepää rauhassa Lempi

Kommentoi