| |||
Kevät keikkuen tulevi
16.3.2014 Helmikuu oli ennätysmäisen lauha ja vähäluminen. Aurinko ei näyttäytynyt monenakaan päivänä ja polut ja pikkutiet olivat ikävän jäisiä monta viikkoa. Järven jäiltäkin lumet sulivat nopeasti. Emme ehtineet käydä jäällä hiihtämässä kuin pari kertaa. Sen jälkeen ei tehnyt mieli mennä kävelemäänkään jäälle liukkauden vuoksi. Itse olisi toki voinut mennä potkurilla tai luistimilla, mutta pelkäsin, että koirat liukastuvat ja loukkaavat itsensä tai vähintään saavat lihaksensa jumiin jäkittämällä liukkaalla alustalla. Sen sijann metsissä on ollut helppo kulkea tänä talvena, kun hankea ei ole ollut missään vaiheessa haitaksi asti. Juuri kun ensimmäiset krookukset alkoivat pilkistää maan päälle ja linnut virittelivät kevätlaulujaan, tuli eilen koko päivän kestänyt lumisade. Lunta tuli elisen aikana 5-7cm ja lämpötila laski lievästi pakkasen puolelle. Nyt aurinko pilkistää pilvien takaa ja puhdas lumi hohtaa puissa ja maassa. Tuntuu oikeastaan mukavalta saada talvi vielä vähäksi aikaa takaisin tänne eteläänkin ennen kevään oikeaa tuloa. Eihän tämä niin kovin poikkeavaa ole maaliskuun puolivälissä. Luminen maisema virittää loman odotukseen. Vajaan viikon päästä suuntaamme taas Levin maisemiin viikoksi. Sama mökki, sama viikko, lähes sama porukka. Ettan tilalla vaan on Prinka. Mietin pitkään pystynkö kohtaamaan vuoden takaiset muistot samassa paikassa. Mutta sitten päätin, että paha karma on voitettava ja selätettävä pahat muistot. Mukaan lomalle siis lähtee Kelmi ja Prinka ( ja tietysti Harri). Silja ja Panu tulevat Koiramäentaloon huolehtimaan loppulaumasta. Tällä viikolla pihalla pyörii 5 koiraa, kun Kelmin, Lempin ja Prinkan lisäksi Fanni mäyris asustaa täällä toukokuun alkuun asti ja Kuillokin tuli pariksi viikoksi mummolaan lomalle. Salla ja Roope lentävät tänään kahdeksi viikoksi Malesian lämpöön rentoutumaan.
Prinkalla ja Kuillolla on tosi hauskaa yhdessä. Sisällä ja ulkona riittää painia ja hippaa. Välillä sentään otetaan nokoset leikin välissä. Alla on muutama kuva Päihänniemestä, jossa kävimme retkellä viikko sitten. Harri istui pilkillä ja minä kävelin koirien kanssa niemen ympäri. Ohjelmaan kuului tietysti myös evästely nuotiolla. Saalista tuli vain yksi pieni ahven, jonka kanssa Prinka teki lähempää tuttavuutta.
Liisa muokkasi tätä sivua 16.03.2014, 13:31 Kommentoi | |||
|
ulkoasu ja tekniikka (c) by Janne Rautakannel :: sisältö (c) Kennel Milfeddyg | |||