Jyväskylässä 8.-9.11.2014

Käytiin koirien kanssa Jyväskylässä viikonloppureissussa agilityn ja näyttelyn merkeissä marraskuun alussa. Lauantaina oli agilitykisat, jotka olivat Hilma ja minun ensimmäiset startit 3-luokassa. Kisat sujuivat ihan mallikkaasti. Ensimmäiseltä agilityradalta saimme 5 virhepistettä riman pudotuksesta. Syynä ohjaajan hieman liian myöhään tekemä saksalainen, josta johtuen olin Hilman hyppylinjalla. Muuten tosi kiva rata ja mikä parasta: kaikki kontaktiesteet suoritettu virheettä! Toisella agilityradalla minä sorruin rynnimiseen, josta johtuen yhden hypyn ohitus ja sitä korjatessa Hilma hyppäsi kyseisen esteen väärään suuntaan ja siitä hylkäys. Viimeinen rata oli hyppyrata, josta teimme sitten ekan 0-tuloksen kolmosissa! Jännitystä oli loppumetreille asti, kun Hilma meinasi karata hypyn sijaan putkeen, mutta saatiin pelastettua tilanne 🙂 Vauhtia meidän täytyy saada lisää, jotta päästään alle ihanneajan jatkossakin. Keinua ja keppejä täytyy saada nopeammiksi, koska näillä kyseisillä esteillä annetaan arvokkaita sadasosia kilpakumppaneille tasoitusta joka kisassa. Myös Perri oli reissussa mukana ja kävi aina tauoilla ihmettelemässä meininkiä hallissa. Paikalla oli myös Marika Lappeenrannasta ja hänen kuukauden nuorempi kelpie urospentu Tuuri. Tuurilla ja Perrillä oli hauskaa painiessa hallin lattialla.

Agilityn jälkeen lähdettiin kyläilemään Pellen eli Milfeddyg Sinsirin luona. Pellellä on menossa pieni mörkökausi ja yhdessä mietittiin sopivia harjoituksia ja toimintamalleja, jotta saadaan Pelle luotsattua selville vesille. Pelle on  todella reipas toisten koirien ja lasten kanssa, mutta jotkut aikuiset ihmiset ovat Pellestä liian jännittäviä. Pelle ja isäntänsä Tuomas käyvät paikallisessa koirakoulussa harjoittelemassa tottelaveisuutta ja kuuleman perusteella Pelle on oikein mallikas koululainen. Kiitos vielä Pesosille hyvästä lounaasta ja mmutenkin vieraanvaraisuudesta! Sovittiin vielä treffit seuraavan päivän näyttelyyn Jyväskylä Paviljonkiin 🙂 Kuvaahan minulla ei tietenkään ole, kun olen niin huono kuvaamaan muutenkin. Aina unohtuu juorutessa ottaa kuvat!

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi majoituttiin Hotelli Albaan, jota voin lämpimästi suositella koiran kanssa matkustaville. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja suoraan hotellilta pääsi Jyväsjärveä kiertävälle kävelyreitille. Huone oli siisti ja ihan perusviihtyisä. Plussaa tilavasta suihkukaapista, jossa oli oikein helppo pestä koira seuraavan päivän näyttelyä varten! Matkakaverit Hilma ja Perri osasivat käyttäytyä oikein mallikkaasti.

 

Väsähtänyt matkakaveri

Väsähtänyt matkakaveri

Toinen väsähtänyt matkakaveri

Toinen väsähtänyt matkakaveri

Näyttely järjestettiin siis Jyväskylä paviljongissa, jonne pääsi näppärästi autolla ja auton sai parkkiin lämpimään halliin. Walesit alkoivat heti klo 10 ja me saavuttiin näyttelypaikalle jo pian klo 9 jälkeen. Waleseja oli ilmoitettu näyttelyyn reilut 40 koiraa! Hurja määrä! Tuomarina toimi portugalilainen Silva Zeferino. Käyttöluokan narttuja oli ilmoitettu kaksi. Hilma sai laatuarvosanan erinomainen ja sijoittui toiseksi saaden SAn. Paras narttu kehässä emme enää sijoittuneet. Eli ihan ok suoritus ottaen huomioon suuren koiramäärän. Näyttelyssä treffasimme vielä Pesosten eli Pellen omistajien kanssa. He olivat käyneet katsomassa näyttelyn hienoja näytöksiä ja yhdessä katselimme sopivia trimmausvälineitä Pellen turkinhoitoa varten. Oikein mukava näyttelypäivä siis!

Silja muokkasi tätä sivua 22.11.2014, 11:17

Kommentoi