harrastuksia ja lihashuoltoa
27.6. Taas on yksi helteinen päivä illassa. Torstaiseen tapaan kävimme Kelmin ja Lempin kanssa rally-tokotreeneissä. Helle vähän sekoitti Kelmin keskittymistä ajoittain, mutta Lempi oli aivan täpinöissään, kun pääsi vuorollan radalle. Se hököttää suu raollaan ohjaavan käden perässä ja tepsuttaa innolla koko radan, vaikka ei normaalia puheääntä kuulekaan. Parhaansa mukaan se kuitenkin yrittää noudattaa käsimerkkejä. Seuraaminen sujuu edelleen hyvässä kontaktissa. Illan päätteeksi käytiin vielä uimassa. Kelmi nouti reippaasti kelluvaa lelua ja Lempikin pulahti muutaman kerran pikkulenkin verran. Lopuksi oli minunkin vuoro uida ja koirat odottivat rannalla. lähdetäänkö rally-tokoon?
Agilitya Edellisiin keväisiin verrattuna Kelmi on kisannut tänä keväänä vähemmän. Agilityn SM- nollia saatiin sitten lopulta kerättyä 6 kpl vaadittavista seitsemästä, joten SM-kisoihin ei päästy tänä vuonna. Kooikeriyhdistyksen joukkueeseen olisi kyllä kaivattu, mutta olimme jo sopineet muuta menoa. Seuraavat agikisat juostaan 6.-7. Ylöjärvellä,jossa osallistumme tänäkin vuonna agirotutapahtuman yhteydessä käytäviin paragi-SM kisoihin ja seniori SM-kisoihin. Lauantaina Kelmi juoksee lisäksi Finish open karsintaradan. Muuten pidämme heinäkuun ja elokuun alkupuolen lähes kokonaan agilitytaukoa. Jonkin verran toki treenataan oman ryhmän treeneissä ja kotipihalla, mutta kisoihin mennään vasta elokuun lopulla. Jatkossakin Kelmi kisaa entistä harvemmin. Varsinaisia tavoitteita ei enää ole, vaan tehdään aksaa omaksi ja koiran iloksi ja sen verran, että tuntuma lajiin säilyy uutta agikoiraa odotellessa.
Rally-tokoa Rally-tokosta on tullut Kelmille uusi laji. Toukokuun 5. päivä kävimme toisen alokasluokan kisan Vantaalla ja tuloksena oli hyväksytty rata tuloksella 86 pistettä. ( 70 pistettä on hyväksymisraja) 18.-19.5. oli vuorossa Hausjärven kisa. Lauantaina Kelmi tuli toiseksi 99 pisteellä, mikä tiesi siirtoa avoimeen luokkaan. Sunnuntaina Kelmi kilpaili siis ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja voitti luokan 87 pisteellä. Aika Kelmi! Seuraavat R-T kisat on suunnitelmissa 20.7. Lempäälässä jos onnistumme saamaan kisapaikan. Tavoitteena olisi tänä vuonna saada siirto voittajaluokkaan. Talven aikana on sitten aikaa harjoitella voittajaluokan liikkeitä ja ratoja.
Kelmi nauttii rally-tokosta tosi paljon. On ilo katsoa, kun Kelmi tekee töitä niin innolla ja iloisesti. Laji on tokoon verrattuna hauskaa koirallekin, kun käsimerkein ja kannustamalla saa innostaa koiraa koko ajan. lihashuoltoa Hausjärven kisareissun yhteydessä kävimme myös Hyvinkään koirakylpylässä, kun kerran niin lähellä oltiin matkassa. Se oli todella myönteinen kokemus sekä minulle, että Kelmille. Paikka oli siisti ja palvelu ystävällistä. Meillä oli puolet suuresta altaasta käytettävissä puolen tunnin ajan. Ohjaaja näytti aluksi, kuinka altaassa toimitaan ja sitten jatkoimme itseksemme loppu ajan. Aluksi Kelmillä oli uimaliivi päällä, mutta se näytti vähän häiritsevän sen menoa. Vauhti reipastuikin ja ilme kirkastui, kun liivi heitettiin pois. Altaan kummassakin päässä on luiska, jota pitkin koira talutetaan kytkettynä altaaseen tai houkutellaan lelun perään altaaseen. Ohjaaja kävelee altaan reunalla ja ohjaa koiraa uimaan altaan toiseen päähän, josta noustaan pois samanlaista luiskaa pitkin. Allasta voi uida edestakaisin tai kävellä aloituspäähän takaisin. Kokeneemmat koirat osasivat uida vapaana altaan päästä päähän ohjaajan kulkiessa altaan reunalla. Kelmi lähti innolla tennispallon perään ja ui pallo suussa loppuun asti. Annoin välillä makupalan palkaksi niin motivaatio pysyi yllä koko puoli tuntia. Alussa koira pestiin, että altaan vesi pysyy puhtaana. Loppupesu on myös tarpeellinen, koska vedessä on vähän klooria. Puolen tunnin ratatuinti oli hyvää treeniä ja poika oli illalla kovin raukea. Uinti venyttää hyvin agilitykoiran jumittuvia lapoja ja parantaa takajalkojen lihsakuntoa. Se aikaansaa myös hyvää kiertoliikettä rintarankaan ja venyttää kylkiä, mitkä helposti agikoiralla jumiutuvat. Jos täällä lähellä olisi koirakylpylä, käyttäisin koirani talvisaikaan vähintään kerran kuussa siellä kuntoutumassa.
Kelmi on koko kevään ajan käynyt muutenkin lihashuollossa urheilukoirahieroja Suvi Miettisellä ja myöhemmin eläinfysioterapeutti Eini Kipinoisella. Sitkeät lihasjumit kylkivälilihaksissa ja takareidessä alkavat vähitellen helpottaa. Hoitoa jatketaan harvemmalla välillä varmaan syksyllä. Kesä aika hoidetaan kroppaa uittamalla ja metsälenkeillä.
Liisa muokkasi tätä sivua 29.06.2013, 9:36 Kommentoi | |||
ulkoasu ja tekniikka (c) by Janne Rautakannel :: sisältö (c) Kennel Milfeddyg |