Kooikerien pentupäivä 14.9.

Osallistuimme Prinkan kanssa Suomen Kooikerhondje ry:n järjestämään pentupäivään Lahdessa 14.9. 2013.

Koolla oli ennätysmäiset 30 pentua   omistajineen. Nuorin pentu Prinka oli 3 kk ja vanhin 10 kk ikäinen.

Tilaisuus oli hyvin järjestetty ja tarjolla oli monipuolista ohjelmaa. Pennut oli jaettu 3-4  pennun ryhmiin, joissa ohjatusti harjoiteltiin agilityn alkeita, näyttelyesiintymistä ja arkitottelevaisuutta. Harjoitusajat olivat riittävän lyhyitä, jotta pennut jaksoivat keskittyä tekemiseen. Treenien välissä oli hippaa, painia ja lepoa vapaamuotoisesti.

Prinka näyttelykoulutuksessa

Prinka näyttelykoulutuksessa

Prinka antautuu

Prinka antautuu

IMG_7404

 

 

 

 

 

 

Oli mukava havaita, kuinka reippaita ja rohkeita kaikki mukana olleet pennut olivat. Missään ei näkynyt syrjään vetäytyviä tai arkoja pentuja.

Koko porukasta otettiin myös ryhmäkuva.

pentupäivä

 

Kiitos järjestäjille iloisesta ja hyödyllisestä tapahtumasta.

 

 

Liisa muokkasi tätä sivua 29.09.2013, 19:58

Kommentoi